2024ArtikkelitOtteluraportit
Tämän kauden Vilpas näyttää olevan sitkeä kuin se koulumaailman paljon parjattu tilliliha. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun salolaiset lähtivät peliin liian passiivisesti. Ei ollut myöskään ensi kerta, kun Vilpas nousi toisella puoliajalla takamatkalta voittoon. Sitä todisti lauantaina Salohallin 1413 katsojaa, kun onnettaren hylkäämä KTP Basket kaatui mainion päätösjakson (27-12) ansiosta 89-85 (36-50). Voitto oli Vilppaalle kolmas neljästä ottelusta ja taitavien takamiesten taisto päättyi lopulta Donovan Donaldsonin voittoon Tavon Kingistä pistein 32-23.

Ensimmäinen puoliaika ei todellakaan lupaillut Vilppaalle voittoruokailua ravintola Kanarissa. Hienon alun jälkeen paketti levisi täydellisesti hyökkäyskorilla ja puolustuksessa Kotkalle tarjottiin karkumatkaa jopa 14 pistettä suurempaankin eroon. Avauskymppi mentiin vielä kotijohdossa 22-18, mutta toisella kympillä ei kotiyleisölle ilonhetkiä jaettu. KTP vei jakson 14-32 ja lähti pukukoppiin 36-50 johdossa.

Vilpas vei ottelun alkuminuutit 11-2, mutta jäi kotkalaisten jalkoihin loppuvartissa 25-48. Viime kauden Vilppaasta tuttu Tavon King oli täysin pitelemätön ja liukas takamies vei puolustajiaan kahville 17 pisteen edestä. Toinen kymppi osoitti miten käy, kun koko viikon treenattuja asioita ei toteuteta kentällä. Vilpas johti puoliaikaa yli 12 minuuttia, mutta hävisi kaksikymppisen lopulta 14 pinnalla.

– Oltiin askeleen perässä joka tilanteessa ja hävittiin jokaisella pelipaikalla puhtaasti. Treeneissä palloskriinien puolustus on näyttänyt hyvältä koko viikon, mutta nyt oltiin liian passiivisia. Pukukopissa ei tehty mitään taktisia muutoksia, mutta iskostettiin pelaajien päähän ettei hyökkääjälle pidä antaa aloitteita ja sitä kautta osua skriineihin, totesi Jussi Savolainen.

Päävalmentaja oli tyytyväinen kolmannen jakson puolustukseen ja kiitteli vuolaasti varakapteeni Eero Innamaan (10/4) panosta joukkueen sytyttäjänä ja hän kuittasikin Länsirannan hammaslääkäreiden syömähammaspalkinnon.

– Eero oli tosi mahtava puolustuspäässä ja oli makea nähdä, miten hän hoiti meidän palloskriinipuolustusta isoilla minuuteilla. Hän ei turhia löysiä anna ja muutkin saivat siitä energiaa kamppailutilanteisiin. Siihen päälle vielä hyökkäysjutut eli ajaa röyhkeästi kohti koria, hakee kontaktin ja viimeistelee niistä. Oli kyllä mahtava peli Eerolta, kiitteli Savolainen.

Samaan hengenvetoon hän muisti kiitellä isojen miesten parantanutta toimintaa toisella puoliajalla ja tietysti Donovan Donaldsonin (32/2/7) panosta voittoa haettaessa.

– Oli kyllä kylmiä ratkaisuja ”Moxielta” ja peli olisi ollut aika eri näköistä, ellei hän olisi pistänyt palloa pussiin, Savolainen pohti.

Donaldson jäi avauspuolikkaalla (9) selvästi Tavon Kingin (17) jalkoihin, mutta käänsi kamppailun voitoksi toisella. Takamies säkitti kolmanteen kymppiin 14 pinnaa ja kun päätösjaksolla heitot upposivat yhdeksän pisteen edestä, Donaldson kasasi hurjat 23 pistettä jälkimmäisellä puoliskolla ja jakeli korinteon ohella seitsemän syöttöä pelikavereilleen. Ei ihme, että otteluisäntä Bloks jääpalatehdas iski parhaan pelaajan palkinnon miehen käteen.

– Kiitokset joukkuekavereille ja coacheille omasta esityksestä. Viimeksi tein 32 pinnaa yliopistossa varmaan ekalla tai toisella kaudella. Aloitettiin tänään hitaasti ja jäimme kiinni Kotkan skriineihin. Puoliajalla coach antoi ohjeet ja löydettiin uutta energiaa toiselle puoliajalle, kertoi Donaldson.

Kolmas iso tekijä voitossa oli sentteri Omar Payne (18/9), jonka ulottuvuuden takamiehet alkavat löytää peli peliltä paremmin. Payne iski viisi ilmavaa donkkia Kotkan naruihin, haki yhdeksän irtopalloa ja torjui vastustajan heitot kolmesti. Ja mikä tärkeintä, Payne esti Kotkan viimeisen hyökkäysyrityksen blokkaamalla tylysti Tomi Lommin ajon korille. Vili Nyman rankaisi entistä seuraansa yhdeksällä pisteellä ja muut tehot kirjattiin Jermaine Marshallille (6/6), Amin Adamulle (6/1), Mikko Koivistolle (2/3) ja Luukas Vaaralle (0/1).

– Kertoo tästä joukkueesta, että jätkät pystyvät pelin sisällä mukautumaan ja muuttamaan tempoa ja asennetta tekemiseen. Adamun tekemisestä en ole huolissani. Hän veti tällä viikolla parhaat treeninsä meillä, mutta pidin päätöskympillä Mikon kentällä, koska hän tietää hyvänä puolustajana vastustajan parhaat heittäjät. Kun siihen lisätään Donaldsonin tehot hyökkäyspäässä ja Innamaan puolustuksessa, siinä on aika vaikea pyörittää pelaajia. Amin tulee olemaan meille vielä ratkaiseva pelaaja pallollisia puolustamassa ja hän pystyy taikomaan meille hyökkäyksestä pinnoja, vakuutti päävalmentaja.

KTP Basketin alkukautta käy kieltämättä sääliksi. Neljä ottelua, neljä tappiota ja kaikissa se on taistellut voitosta viime hetkille asti. Mikäli voittokolikko olisi pyörinyt eri suuntaan, Kotka voisi olla nyt sarjakärjessä neljällä voitolla.

– En voi edes kuvailla, miten vaikea tilanne on. Olemme hävinneet kaksi kertaa jatkoajalla, kerran kolmella ja nyt neljällä pisteellä. Muutamalla erilaisella loppuhetkien possessonilla joukkue näyttäsi paljon iloisemmalta. Pelasimme ensimmäisellä puoliajalla erinomaista koripalloa, totesi päävalmentaja Darko Mihajlovic KTP:n karusta tilanteesta.

Tavon Kingin (23/4/4) nopeus on yhä tallella ja Vilpas-taustainen Tyree Eady (10/4) pelasi jälleen mahtiminuutit (38:00). Meshack Lufilen (14/4) kanssa pärjättiin kohtuu hyvin, samoin Ajijah Comithierin (13/2). Kolmostykki Tomas Pihlajamäki (12/3) upotti kuudesta kolmosestaan neljä, Joonas Timonen heitti kahdeksan pinnaa ja Juho-Matti Henttonen viisi.

Lauantaina pelattiin neljä liigapeliä ja hallitsevan mestarin BC Nokian alamäki sen kun jatkuu. Nyt se hävisi Pirkanmaan derbyssä Pyrinnölle 96-87 ja jatkaa nollakerhossa neljän ottelun jälkeen. Eiköhän Nokialta saada uutisia piakkoin. Kotivoittojen kierroksella Kataja Basket löi Kobrat 91-79 ja Kauhajoki vei Honkaa 85-63. Sarjataulukossa kuusi joukkuetta on nyt voittosuhteessa 3/1 eli Seagulls, Karhubasket, Korihait, Vilpas, Bisons ja Kataja Basket. Vilppaan kausi jatkuu tiistaina Kouvolassa kello 18:30 ja lauantaina saadaan Loimaan Bisons ja Jeremiah Wood Salohalliin.