Presidentin kynästä – Ennakoinnin vaikeus ja yksi onnenpotku

Korisliigassa on siirrytty jatkosarjojen aikaan ja kuudelle parhaalle lohkesi pudotuspelipaikka kuin Manulle se kuuluisa illallinen. Ylemmän jatkosarjan ratkaisut eivät jääneet päätössunnuntain varaan, koska Kataja Basket kärsi selkeän tappion Lahdessa jo lauantaina. Hyvästä loppurutistuksesta huolimatta jääminen alempaan kastiin oli varmasti joensuulaisille iso pettymys. Sarjajärjestelmä takaa kuitenkin, että alemmastakin jatkosarjasta voi ponnistaa vaikka mestariksi asti. Helppoa se…

Presidentin kynästä – Junioreista Korisliigaan

Vilppaalle osuu mukava viikon tauko peleistä, joten Presidentillä on hyvää aikaa raapustaa tarinoitaan. Korisliigassa on edessä runkosarjan ratkaisuvaiheet ja vajaan kolmen viikon päästä tiedetään, mitkä kuusi joukkuetta selviytyvät ylempään jatkosarjaan ja mitkä kuusi jatkavat kahden pudotuspelipaikan tavoittelua alemmassa. Nykyisellä sarjajärjestelmällä on menty jo useampi vuosi ja joka kerta jännitys on säilynyt aina viimeiselle kierrokselle saakka.…

Presidentin kynästä – Paitaa kattoon ja miehiä maailmalle

Lauantaina Salohallissa saatiin todistaa näytelmää, jollaista tuskin tullaan enää näkemään – ainakaan Salossa. Juho Nenosen 7-paita nousi hallin kattoon jäädytettyjen pelipaitojen rivistöön ja Nenonen nähtiin itse hääräämässä kentällä liki tunnin verran Legendojen ottelussa 1500 katsojan edessä. ”Nepon” sihti oli yllättävän hyvässä kunnossa ja korisukka heilui komeasti 30 pisteen edestä. Heittämäänhän Juhoa ei ole koskaan pitänyt…

Presidentin kynästä – Vilpas skoraa, Kouvot vuotaa, Harmon vs The Hulk

Presidentti on ihmeissään. Posti on ilmeisesti hukannut kutsun Linnan itsenäisyyspäivän juhliin tänäkin vuonna ja vaimo osti iltapuvun ihan turhaan. Onneksi se toinen salolainen on sentään paikalla ja luotetaan, että Tasavallan presidentin kanslian virhe korjautuu ensi vuonna. Kutsukortissa on kuulema kohokuvioita, elektroniikkaa, käsin kirjoitettua tekstiä ja kirjasintyyppi on Italic. Tuskinpa se enää voi postin mukana tulla?…

Presidentin kynästä – Arvostetaan suomalaista valmennustietoutta

Korisliigan 22 ottelun runkosarja lähestyy puolivälin krouvia ja sinne päästään 24. marraskuuta alkavalla FIBA-tauolla. Silloin korisväen mielenkiinto siirtyy Susijengiin ja kahteen MM-karsintaotteluun. Karsinnat aloitetaan Unkaria vastaan vieraissa 28. marraskuuta ja maailman ranking-nelonen Ranska kohdataan loppuunmyydyssä Espoon Metro Areenassa 1. joulukuuta. Mielenkiintoista nähdä, millä kokoonpanolla maaotteluihin lähdetään. Huikeilla otteilla Utah Jazzissa pelaavaa Lauri Markkasta ei mukana…

Presidentin kynästä – ”Sairastupa, yllätyslähtö ja tiistain ihme”

Korisliiga jää FIBA-tauolle reilun kahden viikon päästä ja silloin 22 ottelun runkosarja on ehtinyt puoliväliin. Kilpajuoksu ylempään jatkosarjaan jatkuu kiivaana ja pakka on levällään kuin ne kuuluisat jokisen eväät. Enkä tarkoita Vilppaan manageria, jolla on kiireitä riittänyt agenttien kanssa ilman eväsongelmiakin. Sarjassa ei ole yhtään tappiotonta joukkuetta ja kärkikaksikkona on yhdellä tappiolla etenevä ja seitsemän…

Presidentin kynästä – Terveyttä kaikille ja somet kuntoon

Uusi kausi ja uudet kujeet. Niinhän sitä sanotaan. Syksyn harjoituspelit ovat nyt takana ja toisilla ne ovat menneet hienosti, toisilla taas vähemmän hyvin. Muistetaan silti, että treenipelit ovat vain treenipelejä ja todellinen taso mitataan vasta lokakuusta eteenpäin. Marraskuun FIBA-tauolla ollaan voimasuhteista paljon viisaampia ja tammikuun 24. päivä tiedetään, ketkä kuusi jatkavat ylemmässä jatkosarjassa ja pelaavat…

Presidentin kynästä – Preseason ovella, fläppitaulut käyttöön

Vaikka korisväen ajatukset ja mielenkiinto ovat ensi viikolla käynnistyvissä Tampereen EM-kotikisoissa, keskitytään silti pressan palstalla lokakuussa starttaavaan Korisliigaan. Liigakausi 2025-2026 aloitetaan perjantaina lokakuun 3. päivä otteluilla Kouvot-Korihait, Kobrat-Honka sekä KTP Basket-Kataja Basket. Lauantaina 4.10. kohtaavat Vilpas-Bisons sekä Karhubasket-Pyrintö ja avauskierros täydentyy sunnuntaina 5.10. ottelulla Lahti Basketball-Seagulls. Siitä käynnistyy 22 ottelun mittainen runkosarja, joka päättyy poikkeuksellisesti…

Presidentin kynästä – Vajaa kahdeksan viikkoa ja rähinä päälle

Korisliigakausi 2025-2026 käynnistyy lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ja sarjaohjelma saatiin vihdoin uunista ulos. Se on nyt yleisönkin nähtävillä ja matsit on hyvä kirjata kalentereihin. Vilpas aloittaa Korisliigan kotona Loimaan Bisonsia vastaan lauantaina 4. lokakuuta ja runkosarja päättyy tammikuun 24. päivä kotiottelulla Tampereen Pyrintöä vastaan. Väliin mahtuu 20 ottelua, joiden aikana paikka kuuden parhaan joukkoon ja ylempään…

Presidentin kynästä – Synkkä liigakevät, valoisampi loppukesä

Juhannus on pian ovella ja Korisliigassa eletään pääsarjahistorian oudointa kesää. Hätähuutoja liigan puolesta on kuultu enemmän kuin koskaan, seurojen talous tökkii ja liitolta perätään enemmän arvostusta sekä panostusta liigan ympärille. Kesäkuun puolivälissä markkinoilla on enemmän vapaita pelaajia kuin koskaan ja se kertoo seurojen varovaisuudesta. Maksukyky on koetuksella monella paikkakunnalla ja yhtälö ”pienet tulot – suuret…