Liigakonkari Juho Nenonen ei jatka Vilppaassa

Salon Vilppaan liigajoukkue tulee uusiutumaan vahvasti tulevalle kaudelle. Riku Laineen muutto Tampereen Pyrintöön julkaistiin jo maanantaina ja toisen ison aukon tulee jättämään yhdeksän kauden ajan Vilpasta edustaneen Juho Nenosen poistuminen rosterista. Juho Nenonen (36) ja Riku Laine (26) jättävät Vilppaan tulevaan kokoonpanoon liki tuhannen liigapelin kokoisen aukon ja se merkitsee, että Vilppaan on suunnattava katseet…

Riku Laine siirtyy Vilppaasta Pyrintöön

Kahdeksan vuotta Salon Vilpasta Korisliigassa edustanut Riku Laine jatkaa ensi kaudella punavalkoisessa peliasussa, mutta seuran logo muuttuu Tampereen Pyrinnöksi. Laineen ja Pyrinnön sopimus on mallia 1+1. 26-vuotias Laine siirtyi Vilppaan paitaan kesällä 2016 kasvattajaseura Kaarinan Urasta. Tuolloin nuorella Rikulla oli kovat meriitit nuorten SM-sarjoista ja tilille mahtui 44 nuorten maaottelua ennen siirtymistä Saloon. Kahdeksan vuoden…

Presidentin kynästä – pudotuspelien taikaa ja kiitosten aikaa

Pistetään tulille uutta juttua koriksesta ja muustakin. Kevät on urheilun ystävän parasta aikaa, koska playoffsit pyörivät eri palloilulajeissa ja koripallon osalta pudotuspelit ovat kuumimmillaan. Välieräjoukkueet ovat selvillä ja onnittelut neljälle parhaalle eli Helsinkiin (Seagulls), Nokialle (BC Nokia), Kauhajoelle (Karhubasket) sekä Joensuuhun (Kataja Basket). Työ on tehty, paikka on ansaittu ja nyt on aika nauttia sen…

Vilppaan kausi pakettiin Kauhajoella

Salon Vilpas jäi ensimmäistä kertaa Korisliigan mitalipelien ulkopuolelle kevään 2016 jälkeen. Asia varmistui lauantaina Kauhajoella, jossa Karhubasket otti kolmannen voittonsa salolaisista ja eteni välieriin Helsinki Seagullsia vastaan. Helpolla ei Vilpas nahkaansa myynyt, sillä ottelu ratkesi vasta jatkoajan jälkeen numeroin 92-89 (37-37, 76-76). Kotijoukkueen sankariksi nousi 23 pistettä heittänyt Eero Innamaa. Välieriin jatkavat ottelupareina Seagulls-Karhubasket sekä…

Vilppaalta täydellinen muodonvaihdos kotihallissa

Täydellisestä muodonvaihdoksesta tunnetuin esimerkki taitaa olla perhonen, mutta toiseksi paras voisi olla Vilppaan koripallojoukkue. Se kärsi maanantaina Kauhajoella toisen tappionsa surkean levypallopelaamisen vuoksi ja oli torstaina pakkovoiton edessä kotihallissaan. Tukala tilanne ei menoa haitannut. Vilpas oli tällä kertaa joukkue ja esitti ehkä kauden parasta osaamistaan – juuri oikeaan paikkaan. Pohjanmaan Karhut kaatuivat selkein numeroin 97-76…

Torstai on toivoa täynnä – Salohallissakin

Torstai on toivoa täynnä, sanotaan. Aikoinaan sanonta tuli siitä, että torstai oli piikojen ja renkien vapaapäivä, mutta koripalloilijoille se on kaikkea muuta. Vilppaalle torstai on se päivä, jolloin Kauhajoen Karhubasket on lyötävä – muuten salolaisten kausi päättyy puolivälieriin ja Kauhajoki matkaa mitalipeleihin suoraan 3-0. Mikäli Salohallissa juhlitaan huomenna kotivoittoa, ottelusarja jatkuu lauantaina Kauhajoella kello 18:00.…

Vilppaan 19 kolmosta eivät riittäneet voittoon Kauhajoella

Vilpas on torstaina Salohallissa selkä seinää vasten, se on nyt selvä. Puolivälierien toinenkin kohtaaminen päättyi Karhubasketin voittoon ja kauhajokiset johtavat nyt ottelusarjaa 2-0. Vaikka Vilpas onnistui heittopelissään hyvin ja upotti peräti 19 kolmosta pussin pohjalle, 97-92 (53-44) kotivoiton takeena oli kotijoukkueen pelikovuus ja vahva levypallopelaaminen. Karhubasket voitti levypallot murskaavasti 52-31 ja haki muhkeat 18 irtopalloa…

Puolivälierä 2: Vilppaan löydettävä heittojyvä uudestaan

Maanantaina Kauhajoen IKH Areenassa on taatusti porukkaa. Perjantaina Salosta kotiedun ryövännyt Karhubasket isännöi Salon Vilpasta kello 18:30 ja Areenan kauden yleisöennätys 2108 katsojaa lienee vaarassa. Se tarkoittaisi, että 16,7% kauhajokisista saapuisi avaraan Areenaan. Toki joukosta löytyy myös Vilppaan punavalkoisia faneja, vaikka maanantai ja neljän tunnin bussimatka ei olekaan ihanteellinen vierasfaneille. Vilppaalla on Pohjanmaan reissulle vain…

Kotietu oli, kotietu meni

Korisliigan pudotuspelit alkoivat perjantaina kahdella kotivoitolla ja yhdellä vierasvoitolla. Vilppaan kannalta ikävä asia oli, että se oli osana tuota jälkimmäistä. Seagulls kaatoi Kobrat 88-70 ja Korihait puolusti kotietuaan menestyksekkäästi ottamalla 95-74 voiton Katajasta. Kauhajoen Karhubasket otti pleijareiden ainoan vierasvoiton Vilppaasta 55-72 (26-28) ja kaappasi kotiedun itselleen. Joukkueet kohtaavat toistamiseen maanantaina Pohjanmaalla ja neljäs ottelupari aloitetaan…

Ennakko 2: Palaako Topias Palmi Vilppaan kiusaksi jo perjantaina?

Korisliigan odotetut pudotuspelit käynnistyvät perjantaina kolmella ottelulla. Vilpas isännöi Karhubasketia, Seagulls Kobria sekä Korihait Kataja Basketia ja kaikki ottelut alkavat samaan aikaan kello 18:30. Neljäs ottelupari BC Nokia-Kouvot starttaa lauantaina kello 17:00 ja välieriin tarvitaan kolme voittoa. Salohallin mielenkiintoisin kysymys on, saako Kauhajoki Topias Palmin mukaan kokoonpanoon? Se nähdään perjantaina. Topias Palmi oli Kauhajoen tehokkain…