KTP Basket sopii Vilppaalle mainiosti

KTP Basket tuntuu olevan varsin mieluinen vastus Vilppaalle. Kauden kolmas kohtaaminenkin päättyi salolaisvoittoon ja Vilpas on ainoa joukkue, jota kotkalaiset eivät ole pystyneet selättämään tällä kaudella. Loppunumerot Salohallissa olivat 88-75 (46-35) ja se riitti pitämään Vilppaan liigan ykköspaikalla. KTP jatkaa ylemmän jatkosarjan sijalla viisi. Vilpas oli piikkipaikalla koko pelin ajan ja kaikki kympit kirjattiin kotijoukkueelle…

Kaatuuko Kotka kolmannen kerran – Vilpas vs KTP Basket klo 18:00

Vilpas jatkaa kotiottelujen parissa myös tänään, kun se kohtaa kolmannen kerran tällä kaudella KTP Basketin kello 18.00 Salohallissa. Vastakkain ovat ylemmän jatkosarjan kuumat joukkueet, sillä Vilpas on voittanut jatkosarjan kaikki kolme peliään, KTP Basket kaksi kolmesta. Kumpikaan ei pääse parketilla parhaalla miehistöllään, sillä kotkalaiset pelaavat yhä kolmella ulkomaalaisella ja kapteeni Tuomas Hirvonen kärsii alaraajavammasta. Vilppaalta…

Vilpas kohtaa lauantaina KTP Basketin Salohallissa

Lauantai on jälleen GAMEDAY Salohallissa. Korisliigan kärkeen siirtynyt Vilpas saa nyt vieraita Kymeenlaaksosta, kun sarjavitonen KTP Basket saapuu Pormestarinkadulle pahat mielessään. Vilpas voitti keskiviikkona erittäin vaihtelevien otteiden jälkeen Hongan 98-94 ja KTP kukisti Seagullsin tiistaina 79-73. Illan kysymys salolaisittain on, saako Vilpas lisäapuja sairastuvalta. Lauantaina hallille kannattaa tulla ajoissa, sillä Vilppaan energiset taustavoimat pistävät etkot…

Vilpas nousi takaisin liigakärkeen Salohallin trillerissä

Korisliigan kärkipaikka on taas Vilppaan hallussa, mutta helpolla ykköstila ei tullut. Vilpas piti Honkaa pihdeissään ensimmäiset 20 minuuttia ja johti pitkällä tauolla turvallisen tuntuisesti 59-42. Kolmannella jaksolla paketti levisi täydellisesti ja Honka käväisi jo neljän pisteen johdossakin. Kun loppuhetket menivät kotijoukkueelle 7-0, summerin soidessa taululla nähtiin lukemat 98-94, joilla Vilpas ohitti sarjataulukossa Karhubasketin. Loppu hyvin,…

Kärkipaikka tähtäimessä – Vilpas vs Honka tänään klo 18:30

Korisliiga jatkuu tänään kolmella ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa iskevät yhteen Bisons-Kouvot sekä Lahti Basketball-Kataja Basket ja ylemmän jatkosarjan ainoa taisto mitellään Salohallissa kello 18:30, kun Vilpas saa vastaansa sarjakolmosen Tapiolan Hongan. Mikäli Vilpas voittaa, se ohittaa Karhubasketin sarjataulukossa ja nousee liigan kärkipaikalle. Hommaa vaikeuttaa se, että Mikko Koiviston ohella kuumeinen Samu Adler puuttuu kokoonpanosta. Vilpas aloitti…

Vilppaalla sauma nousta liigakärkeen keskiviikkona

Vilppaalla on edessä kahden kotipelin viikko ja samalla mahdollisuus nousta takaisin ykkösruutuun. Urakka alkaa keskiviikkona Honkaa vastaan kello 18:30 ja lauantaina kohdataan Salohallissa KTP Basket kello 18:00. Ykköspaikan mahdollinen valtaaminen onnistuu jo Honkaa vastaan, sillä vähäväkinen Kauhajoki tuntuu kompuroivan parhaillaan. Oranssipaidat hävisivät viime keskiviikkona Vilppaalle 25 pisteellä ja lauantaina Korihait oli 14 pistettä vahvempi kotonaan.…

Vilpas otti isännän roolin Kauhajoella

Salon Vilpas teki keskiviikkoiltana IKH Areenalla sen, mihin kukaan muu ei ole tällä kaudella pystynyt. Se nimittäin tarjoili Karhubasketille kauden ensimmäisen kotitappion lukemin 73–98. Voitto oli Vilppaalle samalla ensimmäinen Kauhajoella sitten huhtikuun 2023. Vilpas tuli otteluun ryminällä ja jätti kotijoukkueen vain kahdeksaan pisteeseen ensimmäisellä jaksolla. Puolustuspeli näkyi myös tilastoissa, sillä Karhubasketille merkittiin peräti kahdeksan pallonmenetystä.…

Kauhajoki kutsuu keskiviikkona

Vilpas aloittaa viiden ottelun helmikuun keskiviikkona matkustamalla vajaamiehisen, mutta silti aina vaarallisen Karhubasketin vieraaksi. Kauden aiemmat kaksi runkosarjakohtaamista menivät tasan, kummankin oltua vahvempi kotikentällään. Lisämaustetta keskiviikon kohtaamiseen tuo Karkkilasta Kauhajoelle siirtynyt Joey Holifield. Vaikka presidentti Poutiainen lomailee parhaillaan Kanarialla, niin Vilppaan tuleva vierasreissu Kauhajoelle noudattaa siitä huolimatta perinteistä pelikirjaa. Menomatkalla syödään lounas Huittisissa ja bussin…

Vilpas voitokas jatkosarjan avauksessa

Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Salon Vilpas aloitti ylemmän jatkosarjan vahvasti kaatamalla Korihait Uudessakaupungissa lukemin 73–83 (35–37). Voiton myötä Vilpas nousi sarjataulukossa toiseksi ohittaen Tapiolan Hongan. Muistot Vilppaan edellisestä vierailusta Monitoimijatalo Wintterissä eivät olleet kovinkaan ruusuiset joukkueen tai paikalla olleiden salolaisfanien mielessä. Tammikuun alun kirvelevä jatkoaikatappio oli yhä tuoreessa muistissa, mutta mahdollisuus kalavelkojen kuittaamiseen houkutteli paikalle bussilastillisen…

Presidentin kynästä – Ennakoinnin vaikeus ja yksi onnenpotku

Korisliigassa on siirrytty jatkosarjojen aikaan ja kuudelle parhaalle lohkesi pudotuspelipaikka kuin Manulle se kuuluisa illallinen. Ylemmän jatkosarjan ratkaisut eivät jääneet päätössunnuntain varaan, koska Kataja Basket kärsi selkeän tappion Lahdessa jo lauantaina. Hyvästä loppurutistuksesta huolimatta jääminen alempaan kastiin oli varmasti joensuulaisille iso pettymys. Sarjajärjestelmä takaa kuitenkin, että alemmastakin jatkosarjasta voi ponnistaa vaikka mestariksi asti. Helppoa se…