2024Pelaajauutiset
Salon Vilppaan Korisliigahistoriassa nähdään uusi aluevaltaus. Joukkueen neljäs ulkomaalaisvahvistus ei tulekaan perinteisesti jenkeistä, vaan 194-senttinen Amin Adamu saapuu Saloon brittipassilla. 26-vuotias laitahyökkääjä kuuluu Ison-Britannian maajoukkueeseen ja on pelannut aiemmin Itävallassa ja Tsekissä. Vilppaan muut vahvistukset ovat Donovan Donaldson (185), Jermaine Marshall (198) ja Omar Payne (208).

Salossa on nähty aiemminkin pelaajia, joiden passissa ei ole USA:n leimaa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Marco Sanders ja Philip Dejworek (Saksa), Reda Bentebra (Ruotsi), Peter Praznovsky (Slovakia), Laurynas Inokaitis (Liettua) sekä Eric Johnson (Kanada). Lontoossa syntynyt Adamu on silti ensimmäinen Ison-Britannian pelaaja Vilppaan paidassa.

Adamu pelasi viisi vuotta USA:n yliopistokorista, joista viimeiset kolme vuotta Montana Statessa isossa roolissa joukkueen ykköstykkinä. Parhaalla kaudellaan hän kasasi Montanassa tehot 14.7/5.0. Ensimmäisen ammattilaissopimuksen laituri solmi Itävallan pääsarjaan Kapfenberg Bullsiin (40 ottelua, 11.2/3.7) ja otteet siellä herättivät Tsekin suurseura CEZ Nymburkin kiinnostuksen. Lopullista sopimusta Elben rannalle ei kuitenkaan syntynyt ja Adamu siirtyi Olomouckon riveihin loppukaudeksi. Viime kausi päättyi Tsekissä 41 ottelun jälkeen tilastoihin 16.0/5.4.

Adamu on kuulunut viime vuodet myös Ison-Britannian maajoukkueeseen. MM-karsinnoissa 2023 hän upotti Serbiaa ja Belgiaa vastaan molemmissa peleissä 14 pistettä, mutta brittien tie ei edennyt pitemmälle. Maajoukkueura on jatkunut tämän vuoden EM-karsinnoissa, joissa Hollanti kaatui 98-94 (2p) ja Tsekkiä vastaan tuli tappio 90-82 (14p).

– Viimeisen ulkomaalaispelaajan kohdalla käytimme aikaa useiden erityylisten pelaajien kartoittamiseen. Päädyimme Aminiin hänen pallonkäsittelytaitojensa ja korilleajouhkan ansiosta. Myös puolustuspelaaminen maistuu ja Adamu pystyy puolustamaan useampaa pelipaikkaa. Kaikki ulkomaalaiset ovat Salossa 29. elokuuta ja siihen asti harjoitukset pyörivät kotimaisten voimin, toteaa päävalmentaja Jussi Savolainen.

Syksyn harjoituspelit Vilpas aloittaa Lahdessa 11. syyskuuta ja Salohallin SaloraGym-turnauksessa kohdataan Kataja Basket (20.9) sekä Kouvot (21.9). Viimeiseen treeniin saapuu KTP Basket Salohalliin 27. syyskuuta ja Korisliigan avauksessa Vilpas matkaa Seagullsin vieraaksi 4. lokakuuta.

Salon Vilpas Korisliigassa 2024-2025: Donovan Donaldson, Jermaine Marshall, Tino Yli-Junnila, Omar Payne, Mikko Koivisto (C), Patrik Poutiainen, Amin Adamu, Vili Nyman, Thomas Rönnholm, Luukas Vaara, Eero Innamaa, Daniel Rantapaju.
Valmennus: Jussi Savolainen, Teemu Rannikko, Jere Anttila, Essi Koivisto. Staff: Ville Salmi, Petri Koskinen, Keijo Poutiainen.

 

Amin Adamu Highlights 2023-2024

Kuva: Fiba Basketball World Cup 2023 – European Qualifiers, Great Britain vs. Serbia