2024Tiedotteet
Salon Vilpas ilmoitti eilen Salohallissa pelatun Honka-ottelun erätauolla, että se kunnioittaa kahta seuralegendaa, Juho Nenosta ja Ilpo Jalosta, nostamalla heidän pelipaitansa numeroilla 7 ja 8 Salohallin kattoon. Näin heidän paitansa liittyvät Vilpas-ikoneiden Leo Järvisen ja Roope Ahosen rinnalle Salohallin kunniapaikalle.

Juho Nenonen päätti upean koripallouransa tänä syksynä, ja viimeiset yhdeksän kautta hän pelasi Salon Vilppaassa. Nenonen on toistaiseksi kaikkien aikojen eniten Vilppaan paidassa Korisliiga-otteluita pelannut pelaaja, yhteensä 326 ottelua. Hän oli mukana voittamassa seuran ensimmäistä Suomen mestaruutta, Suomen Cupia sekä kolmea SM-hopeaa.

Salon Vilppaan kasvatti Ilpo Jalonen puolestaan pelasi urallaan Vilppaan miesten edustusjoukkueessa yli 400 ottelua, joista 302 Korisliigassa. Jalonen valittiin muun muassa Korisliigan vuoden tulokkaaksi kaudella 1996-1997. Hän oli myös avainroolissa, kun Vilpas nousi ensimmäistä kertaa SM-sarjaan keväällä 1996, ja tuolloin hänet valittiin ykkösdivisioonan vuoden pelaajaksi.

Ilpo Jalosen juhlaillan viettäminen tapahtuu keväällä Vilppaan jatkosarjan viimeisessä kotiottelussa, kun taas Juho Nenosen omat juhlat ovat vuorossa ensi syksynä.