Korisliigan nelonen Vilpas (13/10) kohtaa keskiviikkona Salohallissa viidentenä olevan Uudenkaupungin Korihait (12/11) ylemmän jatkosarjan kakkoskierroksella. Vilppaalla on makoisat muistot lauantailta, jolloin se kaatoi hurjan päätösjakson ansiosta Kataja Basketin 80-78. Jatkuvatko loppuhetkien trillerit tälläkin kertaa? Se nähdään Salohallissa kello 18:30.
Vilppaan viisi viimeistä ottelua ovat vaatineet herkimmiltä katsojilta nitroja, sillä vain runkosarjan päätös BC Nokiaa vastaan päättyi seitsemän pisteen tappioon. Neljästä muusta pelistä tilillä on voitto ja ne ovat kaikki tulleet loppuratkaisujen kautta. Kataja kaatui viimeksi kotona kahdella pisteellä, Pyrintö neljällä ja Kataja toistamiseen viidellä. Kun Uudestakaupungista haettiin viiden pisteen vierasvoitto, voittamisen kulttuuri on tarttunut mukavasti punavalkoiseen ryhmään ja toivottavasti kotiyleisölle saadaan tarjota samaa herkkua jatkossakin.
Korihait kärsi lauantaina yhden pisteen kotitappion Kauhajoelle, kahden jatkoajan jälkeen 99-100. Matsi kesti yli kolme tuntia ja neljä haipelaajaa pelasi yli 40 minuuttia kärkinimenä liki 48 minuuttia taistellut Jalen Jackson (31). Kaleb Warner upotti viisi kolmosta ja Bojan Sarcevic tehtaili komean tilastorivin 24/7/9 syöttöä. Ottelun viimeisen korin teki Karhun Millner 1:20 ennen loppua ja Nate Pollard antoi kotijoukkueelle saumat voittoon kivittämällä neljä vaparia ohi loppuhetkillä.
Korihaiden viiden ottelun otantaan mahtuu myös toinen tappio Karhubasketille 70-62 sekä kotihäviö Vilppaalle 77-82. Positiivisella puolella ovat taas liigan pisin vierasmatka Joensuuhun (64-86) sekä vierailu Kouvolaan (72-87). Illan joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti ja voitot ovat Vilppaalle 2-0 (+48, +5).
Päävalmentaja Ivan Ivanovicilla on käsissään tasaisen vaarallinen ryhmä, josta hyökkäysvoimaa löytyy. Viime ottelusta syrjässä olleet Wesley Person (18.7) ja Mikael Aalto (15.6) ovat ahkerimmat sukankuluttajat ja yli kymmenen pisteen keskiarvolla ovat vääntäneet myös Kaleb Warner (13.6), Jalen Jackson (12.7) sekä Dravon Mangum (12.5). Kun listaan lisätään vanha kettu Bojan Sarcevic (8.8/4.4/4.3 syöttöä), hyvää kautta pelaava Kalle Peltonen (6.0/3.5) sekä kokenut Joni Herrala (3.0/2.3), vakkasuomalaisten vaarallisin osasto onkin esitelty. Kaaren takana tarkinta työtä ovat tehneet Person (44.4%) ja Warner (42.4%).
Bojan Sarcevic teki viime ottelussa historiaa napsimalla uransa riiston numero 1001. Onnittelut siitä. Viekas takamies on kaikkien aikojen listalla kakkosena ja ukilaiset ovat muutenkin hyvin edustettuna tilastossa. Ykkösenä on all-time pallorosvo Gerald Lee Sr (1145) ja kolmantena pitkään haipaidassa pelannut Pasi Kauha (829). Onnittelut myös Mikael Aallolle Varsinais-Suomen parhaan koripalloilijan tittelistä. Korihaiden kokoonpano selviää keskiviikkona kello 10.00.
Vilpas pääsee keskiviikon peliin näillä näkymin täydellä miehistöllä. Vili Nyman on selättänyt kuumeilut ja uusin hankinta Raiquan Clark on saanut muutaman lisätreenin alle.
– Viime kohtaamisessa kamppailupelaaminen oli isossa osassa ja se tulee olemaan varmasti myös keskiviikkona Salohallissa. Hyökkäyksessä liikkeen jatkuminen ja puolustuksessa aktiivisuus on painettu isolla tähän peliin valmistautuessa, pohtii Jussi Savolainen.
Vilpas Salohallissa: 0 Donaldson, 2 Yli-Junnila, 3 Payne, 4 Koivisto (GTD75%), 5 Poutiainen, 6 Adamu, 10 Nyman (GTD25%), 11 Rönnholm, 12 Adler, 20 Vaara, 22 Innamaa, 23 Clark, 28 Rantapaju (GTD75%).
Korisliigan ostopäivät ovat kiihtyneet tällä viikolla. Putoamistaistelussa oleva KTP Basket ilmoitti palkanneensa loppukaudeksi Kouvolasta tutun korikuninkaan, 188-senttisen Deshon Taylorin. Pudotuspelipaikasta kisaava Tampereen Pyrintö puolestaan kasvatti rosteriaan 198-senttisellä Rashad Odomesilla, joka pelasi Joensuun Katajassa kaudella 2020-2021.
Viimeksi kyssäripalstalla kysyttiin, missä BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson aloitti pelaajauransa Suomessa. Oikea vastaus on Kauhajoen Pesukarhut. Nyt kysymys Korihaista. Salon Vilpasta pelaajana edustanut ja Korihaiden päävalmentajana toiminut nykyinen päähai Jarno Nikula pelasi yhden kauden ulkomailla. Missä maassa?
Vilpas – Korihait keskiviikkona Salohallissa kello 18:30. Otteluisäntänä Länsirannan hammaslääkärit, jonka syömähammaskisa jatkuu entiseen tapaan. Illan toisessa ottelussa kohtaavat Kataja Basket-Bisons Joensuussa. Tervetuloa huutamaan Korihait kumoon!