2024Pelaajauutiset
Salon Vilppaan joukkue lokakuussa starttaavaan Korisliigaan valmistuu hyvää vauhtia. Viime viikolla seura teki sopimuksen 208-senttisen Omar Paynen kanssa ja alkuviikosta Vilpas teki toisen hankintansa Atlantin toiselta puolelta. Nelospaikalle palkattiin 198-senttinen Jermaine Marshall, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta. 24-vuotias laituri pelasi viimeiset kolme vuotta Samfordin yliopistossa isossa roolissa.

Alabaman Brightonissa syntynyttä Marshallia ei saa sekoittaa Helsinki Seagullsissa pronssia saavuttaneeseen täyskaimaan, joka menehtyi traagisesti vain 28-vuotiaana sydänvaivaan vuonna 2019 pelatessaan Ranskan Nantesissa. Vilppaan Marshall pelasi samaan aikaan Florida Southwestern State -junioricollegessa, josta tie vei isompiin ympyröihin Jeremiah Woodista tuttuun Akronin yliopistoon. Marshall halusi kuitenkin lähemmäksi kotiseutuaan ja unelma toteutui, kun hän liittyi Alabaman Birminghamissa sijaitsevaan Samford Universityyn 2021.

Avauskaudellaan Marshall tilastoi Samfordille 29 ottelussa 13.0/8.2, toisella kaudella syntyi 31 ottelussa tehot 13.3/6.5 ja miehen yliopistoura päättyi tilastonumeroihin 10.6/5.1. Päätöskaudellaan Marshall johdatti Samfordin Southern konferenssin mestaruuteen, mutta joukkueen tie katkesi NCAA Tournamentissa tappiolla Kansasille 93-89. Kolmen Samford-kauden keskiarvot 23 minuutissa olivat 12,3 pistettä, 6,6 levypalloa ja 1,2 riistoa per ottelu.

– Energisyys ja kilpailullisuus olivat asioita, jotka ensimmäisinä iskivät silmään Jermainen kohdalla. Nämä asiat vahvisti myös hänen yliopistovalmentajansa. Saamme pelaajan, joka antaa kaikkensa niin peleissä kuin harjoituksissa, kommentoi päävalmentaja Jussi Savolainen.

Vilppaalla on koossa yhdeksän pelaajasopimusta ensi kaudelle: Omar Payne (208), Mikko Koivisto (194), Patrik Poutiainen (197), Vili Nyman (198), Thomas Rönnholm (195), Luukas Vaara (207), Eero Innamaa (188), Daniel Rantapaju (188) sekä Jermaine Marshall (198).

 

Jermaine Marshall Highlights 2023-2024

Kuva: Samford University Athletics