2023Otteluennakot
Vilpas jatkaa talvikauttaan lauantaina Pohjanmaalla ja reissu suuntautuu tuttuihin maisemiin Kauhajoen tyylikkääseen IKH Areenaan. Kotijoukkue on rypenyt alkukauden synkissä vesissä, mutta valoa pohjalaistunnelin päässä nähtiin lauantaina, kun vahvasti vajaamiehinen karhuryhmä haki pisteet BC Nokialta. Helpotusta pelaajapulaan on kuitenkin luvassa, sillä Vincent Sanford palaa kokoonpanoon ja uutena joukkueeseen liittynyt Nathaniel Pollard Jr tekee ensiesiintymisen oranssipaidassa IKH Areenalla.

Karhubasketin kausi on ollut lievästi sanottuna sekava. Maajoukkuekolmikko Kantonen-Dolenc-Kaukiainen lähti ulkomaille kesän aikana ja jätti mammuttimaisen aukon Kauhajoen rosteriin. Tilalle hankittiin Romanian pääsarjasta kaksikko Topias Palmi-Shawn Hopkins, Eemi Luukkonen Lahdesta, Oliver Kanden Jyväskylästä sekä neljä uutta ulkomaalaisvahvistusta. Homma ei kuitenkaan toiminut. Koossa on 12 ottelusta viisi voittoa ja se on liigan kestomenestyjälle kaikkea muuta kuin odotettua. Myöskään eurokentiltä ei menestystä tullut viime vuoden tapaan ja oranssipaitojen pelit loppuivat jo marraskuussa.

Kaikki neljä alkuperäistä ulkomaalaista ovat poistuneet kuvioista. Vaihtoruletti lähti pyörimään lokakuun puolivälissä, kun kahden viikon välein riveistä poistuivat vuorollaan Chris Brandon, Malik Ellison sekä Tahj Eaddy. Horace Spencer vielä jäi, mutta loukkaantuminen esti pelaamisen. Kohuhankinta Courtney Fortson ei ihan hyvistä tilastoista huolimatta ollut se jokerikortti, jota Pohjanmaalla toivottiin. Seuran otteluennakon mukaan Spencerin ja Fortsonin elo Pohjanmaalla on nähty.

Janne Koskimiehen ryhmässä jatkavat kaudelta 2019-2020 tuttu Samuel Givens (14.3/8.4), marraskuussa joukkueeseen liittynyt Vincent Sanford (11.0/1.7) sekä tällä viikolla Kauhajoelle saapunut Nathaniel Pollard. 196-senttinen Maryland Eastern Shoren sentteri aloitti ammattilaisuransa Äänekoskella Koiviston Kipinän paidassa tehoilla 19.9/8.3 yhdeksään otteluun I divisioona A:ssa.

– ”Nate” on erittäin hyvä apu meille isoon päähän tässä tilanteessa ja pystyy liittymään heti joukkueen vahvuuteen. Hän on osoittanut I divisioonan puolella monipuolisuutta ja miehellä on varmasti nälkää päästä kokeilemaan Korisliigatasolla, arvioi Koskimies.

Lievästä loukkaantumisesta toipunut Sanford tehnee lauantaina paluun kokoonpanoon kahden ottelun huilin jälkeen ja Pollardin mukaantulon jälkeen Koskimies saanee jalkeille täyden kymmenikön. lopullinen kokoonpano selkeää vasta lauantaina. Karhubasket näytti viimeksi Nokialla, ettei pelaaminen ole kiinni ulkomaalaisista. Samuel Givens ja seitsemän kotimaista hakivat yllättävän vierasvoiton BC Nokiasta 84-91 energisellä esityksellä.

– Voitimme levypallot selkeästi ja teimme 17 pistettä hyökkäyslevyreistä, vaikka pelasimme ilman sentteriä. Tämä kertoo meidän tahtotilasta, iloitsi Koskimies Nokialla.

Joukkueet ovat kulkeneet liigahistoriassa lähes käsi kädessä ja keskinäisissä kamppailuissa Karhubasket on niskan päällä voitoin 51-32. Viimeiset kolme peliä ovat kääntyneet kauhajokisille ja kymmenestä viimeisestä matsista se on voittanut peräti kahdeksan. Vilppaalle lauantain kamppailu on viimeinen ennen joulutaukoa, mutta Kauhajoella ei päästä vielä joululomalle. Se pelaa joulukuun aikana vielä viisi ottelua ja IKH Areenalla vierailevat Vilppaan lisäksi KTP Basket sekä Kouvot. Vieraskentillä se kohtaa Lahti Basketballin sekä Seagullsin.

Lauantain taisto lyödään tulille kello 18:00, mutta säpinät hulppealla Areenalla käynnistyvät jo aamulla IKH Areenan joulumarkkinoilla. Vilpas saa Pohjanmaalle tuekseen bussillisen kannattajia, mikä on hieno juttu. Toivotaan, että fanibussin kotimatka on mukavampi vierasvoitolla.

Vilpas ei pääse Kauhajoelle aivan ykkösnipullaan, sillä raatajaosaston Riku Laine on valitettavasti sivussa. Vilpas lauantaina: 1 Suokas, 2 Dishman, 3 Eady, 4 Koivisto, 5 Poutiainen, 7 Nenonen, 10 Mäkynen, 11 Rönnholm, 12 King, 20 Vaara, 22 Overton.

Joukkueet kohtasivat lokakuussa Salohallissa ja tuolloin Karhubasket haki kolmen pisteen vierasvoiton 69-72. Karhubasket johti suurimmillaan jo 16 pisteellä, mutta Vilpas taisteli itsensä takaisin peliin. Kotijoukkueella oli vielä mahdollisuus voittoheittoon, mutta Tavon Kingin ajo kilpistyi Spencerin torjuntaan ja Eero Innamaan missatessa toisen vaparinsa Djimon Hensonin tasoitusyritys pomppasi raudasta ulos.

22 ottelun runkosarjassa jokaisella ottelulla on iso merkitys ja lauantain merkitystä ei voi vähätellä kummallekaan. Kauhajoen (5/7) on saatava jäljellä olevista kymmenestä ottelusta ainakin kuusi voittoa selviytyäkseen ylempään jatkosarjaan. Vilppaan (7/6) urakka on hieman armeliaampi ja loppuhetkillä kannattaa pitää muistissa keskinäisten otteluiden koriero, joka on nyt Karhulle +3. Mikäli helmikuun 3. päivä oltaisiin tasapisteissä, Vilpas tarvitsee lauantaina neljän pisteen vierasvoiton.

Kauhajoen Karhubasket – Salon Vilpas lauantaina kello 18:00 IKH Areenalla.