2024Tiedotteet
Salon seutukunnan, tätä nykyä toiseksi nopeimmaksi mieheksi tituleerattu Ville Salmi aloittaa tulevalla koriskaudella Salon Vilppaan hierojana. Lisäksi Salmi tulee vastaamaan Vilppaan naisten edustusjoukkueen sekä junioreiden lajivalmennus plus -ryhmän fysiikkavalmennuksesta.

Salmi, jolla on vankka yleisurheilutausta, astui ensimmäisen kerran Vilppaan miesten edustusjoukkueen pukukoppiin kaudella 2007-2008, jolloin hän vastasi Philip Dejworekin luotsaaman Viikinkiryhmän fysiikkavalmennuksesta. Siitä käynnistyi 15 kauden mittainen matka Vilppaan valmennusryhmässä, joka huipentui kevään 2021 Suomen mestaruuteen. Salmi ehti työskennellä myös 6 kauden ajan LP Viestin väreissä.

Viime kaudella Salmi teki kuitenkin paluun Vilppaan punavalkoisiin, huolehtien pääosassa pelaajien lihashuollosta vierasotteluissa. Kuluneen kauden aikana Salmi kouluttautui myös hierojaksi ja aloittaa nyt Vilppaassa uudessa roolissa joukkueen hierojana.

– Aikanaan omat loukkaantumiset päättivät juoksu-uran, mutta avasivat oven kehon toiminnan tuntemiseen ja terveen urheilijan kehittämiseen fysiikkavalmennuksen avulla. Urheilussa palautuminen ja optimaalinen lihashuolto ovat avainasemassa kehityksen ja kunnossa pysymisen kannalta. Nyt starttaava hierojan ura on luonnollinen jatkumo itselleni oman urheilu-uran jälkeisellä polulla, Salmi kertoo.

Miesten edustusjoukkueen tehtävien lisäksi Salmi tulee ottamaan vastuun Vilppaan naisten sekä junioreiden lajivalmennus plus -ryhmän fysiikkavalmennuksessa. Salohallin lisäksi Salmen tukikohtana toimii vastikään avattu toimipiste Kavilankadulla, jonne kaikki Vilpas-perheen jäsenet ovat tervetulleita.

Salmen astuessa Vilppaan hierojan saappaisiin, hän seuraa pestissä joukkueen pitkäaikaisen hierojan Timo Lammen jalanjälkiä. Lammi päätti Vilpas-uransa tähän kauteen. Salon Vilpas Koripallo ry haluaa kiittää lämpimästi Timppaa kuluneista vuosikymmenistä ja tekemästään arvokkaasta työstä seuran eteen.