2024Otteluennakot
Vilpas palaa kotiparketille pitkältä 17 päivän pelitauolta keskiviikkona, jolloin se saa vieraita isolta kirkolta. Sarjakärki Seagulls on kärsinyt 11 ottelussa vain kaksi tappiota, joten helppoa iltaa ei Vilppaalle ole luvassa. Hommaa ei helpota se, että Vilpas (6/4) joutuu otteluun ilman viimeaikaista tehomiestään Jermaine Marshallia.

Jermaine Marshall (10.8/6.9) on ollut Vilppaan paras plus/miinustilastossa läpi kauden, mutta viimeiset kolme ottelua tehoja on löytynyt aivan uuteen malliin ja iso laituri pelasi Kataja, Korihait ja Pyrintö matsit 22 pisteen ja 10 levypallon keskiarvoilla. Maajoukkuetauolla Marshall sai ikävän ylävartalovamman ja se pitää Samfordin yliopiston miehen sivussa pahimmillaan parin kuukauden ajan. Se tarkoittaa, että Vilppaan valmennus ja taustajoukot joutuvat visaisen paikan eteen. Korvaaja on löydettävä sairasloman ajaksi jostain tai nelospaikka jää kovin vajaaksi.

Vilppaalle keskiviikon liigaottelu on yhdestoista eli päästään runkosarjassa puolimatkan krouviin. Silti salolaiset eivät ole kohdanneet BC Nokiaa vielä kertaakaan ja edessä on vielä itsenäisyyspäivän vierasmatka Lapualle ennen kuin hallitseva mestari tulee vastaan ensi viikon tiistaina Salohallissa.

Sarjakärki ja viime kauden hopeajoukkue Seagulls kohdattiin jo kertaalleen Kisahallin sarja-avauksessa ja silloin peli kääntyi lokeille lukemin 94-85. Vilpas aloitti erinomaisesti ja johti ottelua vielä puoliajalla, mutta kokenut Seagulls kiri toisella jaksolla (43-31) yhdeksän pisteen voittoon. Rene Rougeau ja Tevin Olison säkittivät 18 pinnaa mieheen, Lassi Nikkarinen (14) jakeli huikeat 15 syöttöä, Kalib Boone urakoi tupla-tuplan 13/10 ja Timo Heinonen sekä Erik Sajantila heittivät kumpikin 12 pinnaa. Kun listaan lisätään Curtis Hollis ja Shawn Hopkins, pääkaupunkilaisten syömähampaat onkin lueteltu.

Seagulls on säilynyt ehjänä koko alkukauden ja pistekärkenä on Tevin Olison 19.0 pisteen keskiarvolla. Lokakuussa ryhmään liittyneen Curtis Hollisin pistekeskiarvo on 16.6 pinnaa ja laituri on upottanut kolmosensa 44.4 prosentilla. Lokkiparvesta kolmoskaarella parempaan on pystynyt vain monipuolinen Olison, joka on ottanut kauden aikana 78 heittoa kaarelta, osunut niistä 38 ja se tekee tarkkuudeksi 48.7%. Kentältä löytyy silti kovempikin onnistuja, sillä Vilppaan Donovan Donaldson on ollut koko liigan tarkin pyssy 6,75 metrin viivan takana. ”Moxie” on onnistunut kaarelta 25/41 mikä tekee prosentiksi komean 61.0%.

Vilppaasta Kisahallin avauksessa loistivat Amin Adamu (21/7) sekä liigadebyyttinsä tehnyt Samu Adler (20/2) ja kolmas kova oli Donaldson (17/1). Marshallin poissaolo on salolaisille harvinaista, sillä perusyhdeksiköstä kukaan ei ole ollut sivussa tätä ennen. Donovan Donaldson on paras pisteissä (18.1) ja syötöissä (5.4), Marshall levypalloissa (6.9) ja Omar Payne torjunnoissa (2.7).

– Saimme FIBA-tauon loppuhetkillä ikäviä uutisia, kun Jermaine Marshall joutui sairastuvalle. Tämä luonnollisesti pienentää meitä huomattavasti ison pään taistelussa, mutta hyvin toteutetulla puolustuksella ja liikkuvalla hyökkäyksellä pystymme tappelemaan voitosta kotikentällä Seagullsia vastaan, toteaa päävalmentaja Jussi Savolainen.

Vilpas keskiviikkona: 0 Donaldson, 2 Yli-Junnila, 3 Payne, 4 Koivisto, 5 Poutiainen, 6 Adamu, 10 Nyman, 11 Rönnholm, 12 Adler, 20 Vaara, 22 Innamaa, 28 Rantapaju.

Salon Vilpas – Helsinki Seagulls keskiviikkona Salohallissa kello 18:30. Otteluisäntänä on Pihlajalinna ja Länsirannan hammaslääkärit jakaa syömähampaita tuttuun tyyliin. Illan muut liigaottelut ovat Kataja Basket-Pyrintö, Karhubasket-BC Nokia ja Korihait-Bisons. Yleisöllä on mahdollisuus käydä yläaulassa testaamassa puristusvoimaansa ja pistää Jermaine Marshallin tuloksen paremmaksi. Pihlajalinna palkitsee parhaat.