2024Otteluraportit
Helsinki Seagulls jyrää keskiviikon jälkeen yksin Korisliigan kärjessä. Se varmistui, kun pääkaupunkilaiset kaatoivat Vilppaan Salohallissa 99-102 (54-56) ja samaan aikaan Joensuun Kataja Basket kärsi kotitappion Tampereen Pyrinnölle 91-97 (51-44). Salohallissa yleisölle tarjottiin hieno koristapahtuma, jonka pääosaan nousi kolme miestä - Tevin Olison, Omar Payne sekä Samu Adler.

Harvoin nähdään Korisliigassa sellaista tilastoriviä, jonka Vilppaan Omar Payne tarjoili 1422 katsojalle. Se sisälsi ensinnäkin 16 pistettä vain kahdella ohiheitolla (7/9). Ilmatilan haltijasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä 208-senttinen Payne noukki komeat 20 levypalloa vajaassa 27 minuutissa ja niistä peräti kahdeksan jäi näppeihin hyökkäyskorilta. Floridan mies torjui lokkien heitot seitsemän kertaa ja kun listaan lisätään neljä komeaa donkkia, enempää ei yhdeltä mieheltä voi pyytää.

– Hän sai lisää röyhkeyttä jo ennen maajoukkuetaukoa. Nyt se näkyy myös tilastoissa, kehaisi päävalmentaja Savolainen.

Paikallislehden ”ihmeteiniksi” ristimä Samu Adler tuntuu viihtyvän Seagullsin kyydissä. Lokakuussa Adler upotti Kisahallissa 20 pistettä ja keskiviikkona hän paransi liigan piste-ennätyksensä 26 pinnaan. Kaaren takaa Adler pyssytti tarkasti 6/9 ja nosti lopussa kotijoukkueen taistelemaan voitosta.

– Jos hävitään peli, omat tilastot eivät paljoa lämmitä. Kiva, että pallot upposivat, mutta olisi pitänyt parantaa pakkipäässä, ruoti Adler itseään lehdistössä.

17-vuotias Adler nosti Vilppaan peliin päätösjakson puolivälissä, jossa Seagulls johti 81-86. Ensiksi 3+1, sitten hetkeä myöhemmin kolmonen pohjaan ja Vilpas johti nopeasti 90-88. Omar Paynen donkilla Vilpas oli vielä neljän pisteen päässä (94-98) 23 sekuntia ennen loppua, mutta Nikkarisen vapareilla ero kasvoi kuuteen. Adlerin kolmonen ajassa 0:09 ei enää riittänyt ja Seagulls otti kauden kymmenennen voittonsa.

Korisliigan tarkin kolmosten heittäjä Donovan Donaldson (17/1) jakeli kahdeksan syöttöä kavereilleen ja etenkin Omar Payne pääsi niistä nautiskelemaan. Jermaine Marshallin poissaollessa Amin Adamu (21/3) nosti selvästi tasoaan ja piti Vilpasta yksin mukana kolmannen jakson lopulla upottaen putkeen yhdeksän pinnaa. Britin kovilla koreilla Vilpas nousi viimeiselle tauolle 76-75 johtoon. Muista tehoista vastasivat Vili Nyman (9/4), Mikko Koivisto (6/2), Eero Innamaa (4/2), Luukas Vaara (0/9) sekä Patrik Poutiainen (0/1).

– Paljon tilanteiden vaihtelua ja varmasti yleisön mieleinen peli. Olen tyytyväinen siihen, miten puoliajalla tehdyt korjaukset puolustuspäähän toimivat. Payneltä hieno matsi ja muutenkin meidän hyökkäys oli monipuolista, totesi Jussi Savolainen.

Seagullsin varmuutta ja tekemisen tasokkuutta on pakko ihailla. Sarjajohtaja jyrää eteenpäin kuin juna ja vaikka Vilpas käväisi parhaimmillaan yhdeksän pisteen johdossa, se ei näkynyt lokkien pelissä mitenkään. Teemu Rannikkokin totesi puoliajalla, että Seagulls on ainoa joukkue liigassa, joka rankaisee joka kerta omista virheistä puolustuspäässä. Se näkyi ensimmäisellä puoliajalla keskelle päästetyissä ajoissa ja vieraat pääsivät nostelemaan niistä turhan helppoja korin läheisyydestä. Toisella puoliskolla homma saatiin korjattua ja pakki toimi paremmin.

Jos esitys oli Vilppaalta hyvä, Seagulls pisti vieläkin paremmaksi.

– Kun katsoo tilastoja, voisi arvioida että Vilpas voittaa. Kakkoset upposivat kotisalissa 50%, kolmoset 40% ja se voitti levypallot täysin pystyyn (47-34), arvioi päävalmentaja Vesa Vertio lehdistön aluksi.

Samaan hengenvetoon hän totesi, että Seagulls heitti vieläkin paremmin. Ja niinhän se teki. Kakkosprosentti oli 51% ja kaaren takaa komea 52.6% ja etenkin otteluisäntä Pihlajalinnan palkitsema Tevin Olison (28/3) teki jäätävää jälkeä.

– Tuntui, että Olisonin jokainen heitto pyörähti raudasta sisään. Menetimme pallon 11 kertaa ja se on ihan hyvä luku, mutta Seagulls teki niistä 17 pistettä, harmitteli Savolainen.

Tärkeä lenkki voitossa oli myös Lassi Nikkarinen (17/3), joka nousi kahdeksalla syötöllään yksin liigan syöttötilaston kärkeen. Shawn Hopkins (17/4) on aivan eri mies kuin viime kaudella Kauhajoella ja muut tilastomerkinnät: Kalib Boone 13/7, Curtis Hollis 12/2, Erik Sajantila 6/1, Rene Rougeau 5/7, Timo Heinonen 4/1 ja Chrysostom Chukwuma 0/1.

– Voitto tuli, mutta en ole aivan tyytyväinen tapaan millä se tuli. On varaa parantaa, sillä Salo teki 20 pistettä kakkospalloista. Joukkueessa on paljon talenttia ja pelaajat ovat epäitsekkäitä, kertoi Vertio.

Itsenäisyyspäivä Lapualla

Vilpas ei ehdi pitkään murehtimaan keskiviikon tappiota, sillä uusi urakka odottaa jo perjantaina Lapualla. Edwin Laineen Tuntematon sotilas jää näkemättä, sillä bussi starttaa kohti Pohjanmaata kello 8:00. Vilpas lähtee reissuun 11 miehen voimin ja Kobrat-Vilpas näkyy Ruutu+ palvelussa kello 15:00 alkaen.

– Käännös keskiviikon kotipelistä perjantain Lapuan reissuun on pikainen. Torstaina keskityttiin palautumiseen ja käytiin läpi Lapuan vahvuuksia. Niihin kuuluu hyökkäyksen arvaamattomuus, sillä usea pelaaja pystyy tekemään isoja pistelukuja. Meidän on onnistuttava puolustuksessa erityisesti 1-1 tilanteissa, arvioi Savolainen kauden toiseksi pisintä pelireissua.