Tiedotteet
Salon Vilpas Koripallo ry:n kevätkokous järjestettiin torstaina 4.5. Kevätkokouksen asialistalla oli muun muassa puheenjohtajan paikalta väistyvän Sakke Ojalan seuraajan valitseminen. Vilppaan uutena puheenjohtajana aloittaa jo pitkään salolaisen koripalloilun parissa vaikuttanut Jouni Niemi. Kevätkokouksessa valittiin myös seuran hallitus toimikaudelle 2023–2024.

Alkuun on paikallaan osoittaa syvimmät kiitokset Sakke Ojalalle hänen tekemästään työstä Vilppaan koripalloilun hyväksi. Ojala on toiminut seuran puheenjohtajana kahteen eri otteeseen, ensimmäisen kerran vuosina 2013–2018 sekä toistamiseen 2021–2023.

– Olen ollut mukana Vilppaan toiminnassa yli 20 loistavaa vuotta ja toivottavasti olen onnistunut antamaan jotain koko seuratoiminnalle, Ojala kertoo.

Ajatus puheenjohtajan paikasta luopumisesta tuli Ojalalta itseltään. Kevään aikana seuran hallituksen sekä juniorijaoston rivejä saatiin vahvistettua uusilla jäsenillä ja näin ollen myös aika puheenjohtajanvaihdokselle tuntui oikealta.

–  Taisin joskus aikaisemmin jo todeta, että jatkumo on se asia, jolla katsotaan rakentavasti tulevaisuuteen. Seuratyössä tarvitaan vuosittain uusia seura-aktiiveja, tuoreita ideoita ja positiivista energiaa. Nyt kun hallitukseen ja juniorijaostoon saatiin mukaan uusia jäseniä, niin oli mielestäni myös hyvä aika puheenjohtajanvaihdokselle, Ojala taustoittaa.

Ojala ei ole kuitenkaan koripallotermein laittamassa tossuja naulaan, vaan jatkaa seuran hallituksessa tulevalla toimikaudella.

– Sydän sykkii jatkossakin vahvasti Vilppaan tahtiin. Uskon vahvasti, että onnistumme ensi kaudella selättämään lopullisesti koronapandemiasta aiheutuneet taloudelliset vaikeudet ja pystymme rakentamaan entistä kilpailukykyisemmän joukkueen Korisliigaan. Myös junioreiden harrastajamäärään odotan positiivista kasvua, Ojala päättää.

Kovin kaukaa Vilppaan ei tarvinnut lähteä uutta puheenjohtajaa etsimään, sillä tulevaisuudessa kokousten nuijaa heiluttaa seuran hallituksessa jo pitkään vaikuttanut Jouni Niemi. Myös hän jakaa kiitoksensa Ojalan suuntaan.

– Sakke on tehnyt valtavan työn seuran hyväksi ja nyt on minun vuoroni lähteä jatkamaan sitä. Koen valtavana luottamuksen osoituksena, että hallitus valitsi minut Vilppaan seuraavaksi puheenjohtajaksi, Niemi kertoo.

Eläinlääkärinä tunnettu Niemi hyppäsi ensimmäisen kerran mukaan Vilppaan toimintaan tyttärensä koripalloharrastuksen myötä yli 20 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ollut tuttu näky, milloin juniorijaostossa, seuran hallituksessa kuin myös Vikings Business Groupin vetäjänä.

Vaikka Niemi onkin ehtinyt olla jo monessa mukana, niin myöntää hän silti olevansa erityisen innoissaan uuden edessä. Mitä asioita hän sitten odottaa tulevalta toimikaudelta seuran puheenjohtajana?

– Yhteisöllisyyttä ja lisää hyvää meininkiä. Vilpas on merkittävä salolaisten liikuttaja, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Toivon, että voimme aktivoida yhä enemmän ihmisiä mukaan toimintaamme, Niemi linjaa.

Seuran hallituksen kokoonpano muovautui torstain kokouksessa myös kahden uuden jäsenen verran, kun Mikko Fiskaali sekä Mikko Vahtera liittyivät mukaan ryhmään. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Luoto.

 

Salon Vilpas Koripallo ry:n hallitus toimikaudella 2023–2024:

Puheenjohtaja Jouni Niemi sekä jäsenet Jussi Luoto (varapuheenjohtaja), Sakke Ojala, Riikka Juntunen, Keijo Poutiainen, Tiina Pelander, Antero Jokinen, Marko Vihiniemi, Mikko Fiskaali ja Mikko Vahtera.