Vilppaan naiset jatkavat divarissa – Emma Vesa päävalmentajaksi

Salon Vilppaan naisten edustusjoukkue jatkaa ensi kaudella naisten I divisioonassa, joka laajenee 21 joukkueen sarjaksi. Samalla joukkueen uutena päävalmentajana aloittaa vantaalaislähtöinen Emma Vesa. Vilppaan viime kausi naisten I divisioonassa oli kaksijakoinen. Vaikka kausi päättyi tappioon putoamiskarsinnoissa Hyvinkään Pontevaa vastaan, joukkue osoitti kauden aikana olevansa valmis pelaamaan divisioonatasolla. Vilppaan kannalta onnekasta oli, että Suomen Koripalloliitto päätti…

Alkukesän kovin siirtopommi toteutui – Mikael Aalto Vilppaaseen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lanseerasi ”ison jytkyn” vuoden 2011 vaalivoiton jälkeen ja tuore Suomen mestari Vilpas jatkaa samalla linjalla toukokuussa 2026. Salolainen jytky kuuluu: ”Mikael Aalto, 208 cm, Salon Vilpas.” Nyt se on totta ja jättiuutisella Vilpas vahvistaa asemiaan tulevan kauden mestaruustaistossa tuntuvasti. Sopimus on mallia 1+1 ja ensi keväänä tilannetta tarkastellaan molemmin puolin. Vilpas…

Presidentin kultaisesta kynästä – Mestaruus maistuu!

Kiitos ja kumarrus ensimmäiseksi koko Vilppaan yhteisölle. Teitte mahtavaa työtä läpi kauden ja se palkittiin Salohallissa 19. toukokuuta upealla tavalla. Täytyy myöntää, että en ole koskaan kokenut suomalaisessa korismatsissa sellaista tunnelmaa, mitä seiskapelin kolmetuntinen spektaakkeli piti sisällään. Katsomossa liki kolme tuhatta katsojaa, hallissa lämpöä kuin ruotsalaisessa saunassa ja huumaava meteli käynnistyi jo puolitoista tuntia ennen…

Lupaava Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa. 19-vuotias Stefanovic on Torpan Poikien kasvatti ja juuret suomalaiseen koripalloiluun tulevat isän puolelta, sillä Simeon pääsi jo lapsena tutustumaan Suomi-korikseen isä-Nenadin toimiessa EBT naisten, Pussihukkien miesten…

Aamos Laavainen siirtyy Kauhajoelta Vilppaaseen

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on solminut pelaajasopimuksen 204-senttisen Aamos Laavaisen kanssa. 22-vuotias Tapiolan Hongan kasvatti pelasi viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhubasketissa. Nuoresta iästään huolimatta Laavainen ei ole enää kokematon pelaaja liigatasolla. Sentterinä painiva Aamos pelasi kaksi kautta I divisioonaa Hongan riveissä (10.1/6.2) ja oli kapteenina nostamassa kasvattajaseuransa Korisliigaan keväällä 2022. Ensimmäisellä liigakaudella syntyi tehot…

Tule mukaan juhlimaan Vilppaan Suomen mestaruutta Salohalliin!

Salon Vilpas kutsuu kaikki juhlimaan seuran historian toista Suomen mestaruutta torstaina 21.5. klo 19.00 Salohalliin! Ovet avataan klo 18.30, ja yleisöä otetaan sisään hallin kapasiteetin puitteissa. Kaikille ei välttämättä riitä istumapaikkoja, mutta myös permantoalue on käytössä tapahtuman ajan. Illan aikana luvassa on mestaruustunnelmaa, yhteislaulua, musiikkia sekä pelaajahaastatteluja. Esiintymässä nähdään muun muassa Suurlähettiläistä tuttu Jussu Pöyhönen,…

Onko pantterin koti Salo vai Joensuu? G7 Vilpas vs Kataja Basket Salohallissa klo 18:30

Korisliigan mestaruus ja pantteripatsaan tuleva koti ratkeavat tänään Salohallissa kello 18:30. Halli tulee olemaan täyteen ammuttu ja onhan se hienoa, että upea finaalisarja 2026 ratkeaa seiskafinaalissa. Vaikea lähteä arvioimaan, kumpi lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Vilppaalla on kotietu, Kataja Basketilla taas viimeinen voitto alla. Pelaajien onneksi unelmafinaaliin lähdetään kahdella välipäivällä ja illalla nähdään, kumpi joukkueista nostaa pantteria.…

Kataja tarttui oljenkorteen, Salohallin seiskafinaali ratkaisee kaiken

Korisliigan finaaleissa nähdään tänä keväänä se legendaarinen seiskapeli. Mikäs sen hienompaa ja mestaruus ratkotaan tiistaina taatusti täydessä Salohallissa kello 18:30. Ennakkolipunmyynti unelmafinaaliin kävi kuumana heti lauantain pelin jälkeen, joten nyt kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Vilppaalla oli mahdollisuus ottaa pantteripatsas vuodeksi haltuunsa jo Moronet Areenalla, mutta erinomaisesti puolustanut Kataja Basket oli toista mieltä. Se piti salolaiset…

Vilpas valmiina pantterijahtiin lauantaina

Nyt se on vihdoin katkolla. Vilpas kaatoi Salohallissa Korisliigan viidennessä finaalissa Kataja Basketin 90-81 (48-38) ja sillä on nyt ensimmäinen mahdollisuus nostaa pantteria ilmaan lauantaina Joensuussa. Kataja Basket voitti kaksi ensimmäistä finaalia, mutta sen jälkeen Vilpas on kuitannut voiton kolmesti ja johtaa sarjaa 3-2. Joensuuhun matkaa varmasti paljon salolaisfaneja ja odotukset ovat voittoputkessa korkealla. Mikäli…

Finaalisarja katkolle tänään – Vilpas vs Kataja Basket Salohallissa klo 18:00

Salohallissa on taas ruuhkaa ja tunnelmaa, kun Vilpas ja Kataja Basket iskevät yhteen viidennen kerran Korisliigan finaaleissa. Vilpas haki tiistaina maukkaan 79-86 vierasvoiton Joensuusta ja tasoitti ottelusarjan voittoihin 2-2. Torstain ottelun voittaja saa sarjan ensimmäistä kertaa katkolle ja saa mahdollisuuden päästä kannattelemaan pantteripatsasta lauantaina Motonet Areenalla. Tätä matsia ei kannata missata! Vilpas-Kataja Basket, game 5…