2026Otteluraportit
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, rakas vihollinen Karhubasket tuntuu sopivan tällä kaudella Vilppaalle mainiosti. Joukkueet ovat iskeneet yhteen neljä kertaa ja kauhajokiset ovat voittaneet niistä yhden. Muita kolmea peliä Vilpas on dominoinut selkein piste-eroin +41, +25 ja +23. Eilen se otti kauden 21 voittonsa pistein 94-71 (49-35) ja ero kakkosena jatkavaan Kauhajokeen kasvoi kahteen voittoon.
Jatkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta ja yksikin voitto riittää pitämään salolaiset ykköspaikalla. Ensi viikolla tehdään kaksi bussireissua, kun keskiviikkona reissataan Espooseen ja perjantaina Kotkaan. Jatkosarja päättyy kotipeliin Seagullsia vastaan.

Lauantain kamppailu alkoi Ike Nweken ja Eemi Luukkosen johdolla eikä Karhubasket tuntunut saavan heittojaan ohi millään. Reilussa neljässä minuutissa vierasjohto oli 9-16. Jakson toinen puolikas oli puolestaan Vilppaan heiniä ja tauolle mentiin numeroista 25-26. Yleisölle tarjottiin kärkipelin arvoista korista ja donkkeja nähtiin jo viisi. Toisella kympillä Vilpas sai homman toimimaan ja se voitti neljänneksen 15 pisteellä 24-9. Mielenkiintoisin kamppailu käytiin sisäakselilla Ike Nweke (15/10) – Ze´Rik Onyema (12/4) ja iso syypää kotijoukkueen irtiottoon oli Jack Forrest 10 pisteellään.

14 pisteen taukojohto pysytteli melko samoissa kolmannen kympin ajan. Raamikas Nweke saatiin pysymään nollissa, mutta Ty Berry löysi uutta virtaa takomalla 11 pistettä Vilppaan päähän. Vilpas ratkaisi pelin lopullisesti päätösjaksolla (23-16) ja mieleenpainuvin hetki koettiin ajassa 34:01. Karhun aikalisän jälkeen Vilppaan hyökkäyspään strategi Teemu Rannikko totesi, että seuraavassa hyökkäyksessä nähdään joko menetys tai Salohalli repeää.
Jälkimmäisen vaihtoehdon tarjosi Samu Adler, joka pisti sellaisen donkin Kalle Koivusen yli, että oksat pois.

– Alun perin suunnitelma oli mennä lay-uppiin, mutta siellä oli jätkä. Ajattelin, että kai sen yli on hypättävä, muisteli Adler Salohallin räjäytystä.

18-vuotias Adler oli muutenkin pelipäällä, sillä reilussa 20 minuutissa syntyi 15 pinnaa kuudella syötöllä ilman ainoatakaan menetystä. Se lupaa hyvää loppukautta ajatellen.

– Viikko maajoukkueen kanssa oli aika vaativa, mutta oli hauskaa päästä käymään uudessa maassa. Hieno voitto tänään ja kolme peliä jäljellä. Suunnitelma on ottaa niistä voitot ja kiva lähteä pleijareihin, Adler totesi.

Otteluisäntä Vetman palkitsi kotijoukoista neljä kolmosta säkittäneen Jack Forrestin (22/5), mutta palkintokassin olisi voinut hyvällä omatunnolla antaa myös Ze´Rik Onyemalle. Iso mies rankaisi korirautoja kolmella painavalla donkilla, viimeisteli 19 pistettä ja 11 levypallosta peräti seitsemän tarttui käsiin hyökkäyskorilta. Hyvää työtä tekivät myös Jalen Brooks (14/7), Ansley Almonor (11/2), Luukas Vaara (7/5), Teemu Suokas (3/2) ja Eero Innamaa (3/3).

– Puolustuksen intensiteetti oli tänään ratkaiseva tekijä. Tahmean alun jälkeen kommunikointi toimi hyvin, oltiin aggressiivisia ja mentiin kohti rautaa. Hyökkäyslevypallojen pisteet auttoivat, pohti päävalmentaja Jussi Savolainen ottelun ratkaisuista.

Kumpikin joukkue sai ilmaan 72 heittoa, mutta Vilpas oli selvästi tarkempi kaaren takana. Punavalkoisten 24 kolmosesta upposi kymmenen (41.7%) eli selvästi enemmän kuin Karhun 7/33 (21.2%). Levypallot Vilpas voitti 50-41 ja pisteet kolmen sekunnin alueelta kirjattiin kotijoukkueelle 42-28.

Loukkaantumisten runtelema Karhubasket sai Saloon kymmenen pelaajaa, kun Fiifi Aidoo (7/1) palasi kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen. Ulkomaalaisvahvistuksia oli silti vain kaksi, sillä kotimaahan palannut Joey Holifield ei jatka Pohjanmaalla ja Skyler Flatten kuntouttaa edelleen selkävammaansa.

– Flatten on tulossa takaisin, mutta neljättä vahvistusta ei enää tule ja näillä mennään loppuun asti, vahvisti Janne Koskimies.

Toisella puoliskolla kolmeen pisteeseen jäänyt Ike Nweke (18/15) palkittiin parhaana ja toisena kaksinumeroisille pisteille yksi kolmoskaarella tuskaillut Ty Berry (13/6). Eemi Luukkonen (9/7) aloitti vahvasti, mutta katosi kuvasta.

– Vilpas on monipuolinen ja hyvin rakennettu joukkue. He pystyvät löytämään aseita meidän heikkouksiin ja korinteon tehokkuus on kovaa luokkaa. Kilpailtiin hetkittäin ihan hyvin, mutta se ei riitä. Hyvää oli vain kuusi menetystä, mutta meidän levypallopelaamisemme romahti toisella puoliajalla, arvioi Koskimies.

Vilpas pääsee ensi viikolla bussimatkailemaan. Keskiviikkona kohdataan viidenneksi pudonnut Honka Espoossa kello 18:30 ja perjantaina reissataan Karhuvuoreen nousukuntoisen KTP Basketin vieraaksi. Nähtäväksi jää, varmistaako Vilpas ykköstilansa jo näissä peleissä. Jos näin käy, pudotuspelit aloitetaan maanantaina 23. maaliskuuta Salohallissa.