2023Otteluennakot
Vilppaan viikon toinen vieraspeli suuntautuu perjantaina Kotkan Karhuvuoreen ja ylösheitto nousee legendaarisella Steveco Areenan parketilla kello 18:30. Vilpas lähtee reissuun kolmen ottelun voittoputkessa ja vahvasti revanssimielessä. KTP Baskethan haki Salohallin syyskuisesta liiga-avauksesta viime hetken pisteet 87-88 ja salolaisten päämäärä on selvä. Kahden pisteen voitolla keskinäinen vertailu kääntyy Vilppaalle, mikä voi olla runkosarjan päätteeksi isokin juttu.

Salohallin avausottelussa jännitystä riitti loppusekunneille saakka. Vilpas nousi pisteen päähän puoli minuuttia ennen loppua Juho Nenosen kolmosella ja kun KTP sähläsi oman yrityksensä päätyrajasta ulos, Vilppaalle jäi aikaa 20 sekuntia voittoheiton valmisteluun. Pallo pelattiin Tavon Kingin käsiin, mutta aikalisäoptiot eivät toteutuneet ja Kingin oli yritettävä omaa ratkaisua. Ajo korille ei onnistunut ja pallo pomppi raudan väärälle puolelle. Pisteet Kotkaan ja that´s it.

Sen jälkeen Vilppaan peli on muuttunut parempaan suuntaan ja Kotkaan lähdetään kolmen ottelun voittoputkessa. Seagulls-tappion jälkeen täysi pistepotti on otettu Loimaalta (79-90), kotona Lahdesta (103-99) ja viimeksi Lapualta (66-76). Yksi ulkomaalaisvaihto on tehty ja JJ Overtonin voittoprosentti näyttää kahden pelin jälkeen täyttä sataa.

Kapteeni Mikko Koivisto tekee paluun pelaavaan kokoonpanoon, mutta Kobrat-peli toi uusia murheita valmennusjohdolle. Sentteri DeAndre Dishman loukkasi jalkaansa Pohjanmaalla ja on sivussa ainakin KTP-pelistä. Se tuonee lisävastuuta ainakin Luukas Vaaralle.

– Kokoonpano elää hieman Kobrat-ottelusta. Koivisto tekee paluun, mutta Dishman on sivussa jalkavamman vuoksi. Kotkaa vastaan siirtymäpelaaminen ja palloskriinitilanteet pitää hoitaa terävästi, toteaa Jussi Savolainen.

Vilpas Karhuvuoressa: 1 Suokas, 3 Eady, 4 Koivisto, 7 Nenonen, 10 Mäkynen, 11 Rönnholm, 12 King, 20 Vaara, 21 Laine, 22 Overton.

Tilastoissa KTP Basket on Vilpasta edellä kaikissa kolmessa pääkategoriassa. Pisteitä se on tehnyt 4.1 pinnaa enemmän per peli, levypalloja se on hakenut 4.3 enemmän ja syötöissä ero on 1.5 passia kotkalaisille. Heittopelivertailussa molemmat kuuluvat liigan eliittiin kolmoskaarella, sillä Vilpas on liigan toiseksi tarkin (35.9%) ja KTP kolmas (35.2%). Vilpas tosin ottaa noin kuusi kolmosta enemmän matsia kohti ja on Seagulssin ja Katajan jälkeen kolmanneksi ahkerin pommittaja kaarella. Kotkaa vähemmän kolmosia paukuttaa vain Pyrintö. Vapaaheitoissa kummallakin riittää parannettavaa ja kakkosten osumatarkkuus menee selvästi Kotkalle 52.7% – 47.0%.

Räikein ero joukkueiden välillä näkyy torjunnoissa. Ilmava Ahmad Rand (25) on yksin läiskinyt palloa muille maille enemmän kuin koko Vilppaan joukkue (19). Vilppaan vahvuus koko kauden on ollut pallosta huolehtiminen, sillä 9.2 menetystä per peli on parasta koko liigassa.

– Nokia pelin jälkeen meidän on palattava perusasioiden ääreen. 40 minuutin hyvä keskittyminen jokaiseen tilanteeseen, levypallopeli, pallosta huolta ja pallon liike, kiteyttää Roope Mäkelä illan teemat.

KTP Basket perjantaina: 2 Golson, 5 Timonen, 7 Lommi, 10 Nyman, 17 Henttonen, 21 Doss, 22 Brown, 24 Rand (GTD75%), 32 Kuukkanen.

Roope Mäkelä on taustajoukkoineen hankkinut Kotkaan tasokkaan ulkomaalaisryhmän. Pomppuvoimaisen Ahmad Randin (13.9/8.6) edestä on turha lähteä heittämään ja nopea Vincent Golson osaa syöttää (6.0) sekä skorata (15.1). Laituriosaston Shaun Doss (18.6/4.1) on joukkueen paras korintekijä ja Roydell Brownin (16.2/8.3) paluu otettiin satamakaupungissa ilolla vastaan. Suomalaisista Vili Nyman (10.5/4.8) pelaa suurimmat minuutit ja illan kokoonpanosta löytyvät myös Joonas Timonen, Topias Kuukkanen, Juho-Matti Henttonen sekä Tomi Lommi. Miikka Marttinen on ollut sivussa lokakuun lopulta saakka.

KTP Basket – Salon Vilpas Steveco Areenalla perjantaina kello 18:30. PeU-Basket vieraili samalla parketilla eilen ja hävisi KTP Koripallolle jatkoajan jälkeen 105-93.