Vilpas jäi vahvasti statistin osaan keskiviikkona Tapiolan liikuntahallissa, kuten loppunumerot 104-86 (47-44) kertovat. Lähtökohdat otteluun olivat kotijoukkueen puolella, sillä Vilpas oli jo varmistanut jatkosarjan ykköstilansa tiistaina ja Honka kamppailee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin. Ottelun ratkaisu nähtiin kolmannella jaksolla, joka kirjattiin vihreäpaidoille murskaavasti 38-20. Voitollaan Honka tasoitti tilannetta kotietukamppailusta entisestään. Se nousi tasapisteisiin Kotkan ja Korihaiden kanssa, kun jatkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta.
Hongan jatkosarja ei ole sujunut samoissa merkeissä kuin hienosti mennyt runkosarja. Sillä oli ennen illan kamppailua yksi voitto seitsemästä pelistä. Vilppaan tilanne oli täysin käänteinen yhdellä tappiolla seitsemästä ottelusta. Se ei kuitenkaan painanut Mankkaalla mitään.
Tiedossa oli, että Honka haluaa pitää vauhtia, saada stoppeja ja päästä avoimelle kentälle. Vilpas on ollut koko kauden sarjan paras hyökkäyslevypallojoukkue, mutta tällä kertaa Honka oli se, joka halusi niitä enemmän. Kotijoukkue haki peräti 20 irtopalloa Vilppaan korilta ja lisäsi niistä pistesaalistaan 27 pinnalla. Isaiah Kelly kaappasi niitä viisi, Alvar Peltoniemi neljä ja Elias Eerikinharju kolme.
– Kamppailupelaaminen ja yleinen fyysisyys olivat täysin vastustajan puolella. Kaveri haki 20 hyökkäyslevyä ja teki niistä kolmannella kympillä toistakymmentä pinnaa. Hyvä startti meiltä, mutta eniten syö se, miten vastattiin hankaluuksiin. Kun tuli vaikeaa, päät painuivat, puhuttiin tuomareille ja lopetettiin pelaaminen. Honka pelasi pirun vahvan nelikymmenminuuttisen, pohti Jussi Savolainen.
Lopputulos ei ollut nähtävissä vielä alkumetreillä, sillä Vilpas karkasi kolmessa minuutissa Jack Forrestin kahdeksalla pinnalla 5-13 johtoon. Avauskymppi mentiin vauhdikkaasti päästä päähän ja se päättyi Hongan 34-26 voittoon. AJ Ferguson osui 12 pinnan arvoisesti. Korinteko hyytyi molemmilla toisella kympillä (13-18). Vaikka se mentiin Vilppaan tahdissa, pitkälle tauolle poistuttiin yhä kolmen pisteen kotijohdossa 47-44 ja Hongan hahmoksi nousi Iiro Tuomi.
Puoliajan tilastot olivat lähes identtiset. Molemmat hakivat paljon hyökkäyslevypalloja (13-10), kumpikaan ei osunut kaarelta (3/15 – 4/18), menetykset olivat lähes tasan (8-9) ja vaparitarkkuus oli kaikkea muuta kuin hyvää.
– Perusasiat on saatava kuntoon. Pallon ylöstuontia on hidastettava ja he pääsevät aivan liian helposti raudalle. 13 hyökkäysribaria kaverille on liikaa ja takakentän menetykset on saatava pois. Lopetetaan ylikuljettaminen ja pelataan joukkueena, kertoi Savolainen teesinsä toisen puoliajan tavoitteista.
Ei onnistunut ja karmea kolmas kymppi (38-20) latisti kaiken. Vilpas menetti palloa mitä ihmeellisempiin paikkoihin, Honka pääsi juoksemaan ja jakson puolivälissä ero oli kasvanut jo 16 pisteeseen (65-49). Lauri Kallion kahdeksalla peräkkäisellä pinnalla ero kasvoi viimeiselle tauolle 21 pisteeseen (85-64) ja toiveet vierasvoitosta olivat kadonneet. Päätösjaksolla Savolainen päästi nuorisovitjan Rönnholm – Rantapaju – Yli-Junnila kentälle eikä pelin taso ainakaan laskenut.
– Honka pelasi just kuten he ovat koko kauden pelanneet. Oltiin huonoja kaikin puolin, myönsi entisessä kotihallissaan pelannut Sebastian Lindberg.
Vilppaan esitys Tapiolassa jäi pahasti piippuun. Fyysisyydessä hävittiin 6-0 ja pelinrakentelussa Hongan takamiehet Taye Donald (13/3/8) ja Lauri Kallio (10/0/4) kyykyttivät selvästi Samu Adleria ja Teemu Suokasta. Iiro Tuomi (18/3) jatkoi hyviä esityksiään ja monipuolinen AJ Ferguson (19/6) heitti yksinään enemmän pisteitä kuin Vilppaan sentterit Vaara ja Onyema. Isaiah Kelly (13/8) ja Alvar Peltoniemi (12/10) täydensivät kaksinumeroisiin pisteisiin päätyneen kotikuusikon.
– Hyvää valmistautumista playoff-korikseen. Meiltä kollektiivinen esitys, kaikki 12 jätkää kävivät kentällä ja jokainen oli valmis tekemään duunia. Jatketaan samalla tavalla lauantaina Korihaita vastaan, iloitsi jatkosopimuksen Honkaan tehnyt päävalmentaja Aapo Heinonen.
Vilppaan peli-ilo jäi puoliajalla kaiken nähneen liikuntahallin ankeaan pukukoppiin. Honka teki aggressiivisella puolustuksellaan salolaisten pelinrakentelusta vaikeaa ja peliä yritettiin ratkoa yksilöinä. Luukas Vaara (9/4) palkittiin parhaana ja sentteripari Ze´Rik Onyema teki 9/9. Suurimmat minuutit ja pisteet keräsi Ansley Almonor (15/9) ja Jalen Brooks (14/5) jäi pisteen verran. Jack Forrest (11/3) katosi kuvasta toisella puoliajalla. Takamieskaksikosta Samu Adler (9/0/7) osui heitoistaan vain 2/11, Teemu Suokas (4/2/7) hieman paremmin 2/7. Muut tehot: Eero Innamaa 7/1, Sebastian Lindberg 5/3, Timo Yli-Junnila 3/0.
Vilppaalla ei jää paljoa aikaa asioiden pohtimiseen, sillä joukkue matkaa jo perjantaina Kotkan Karhuvuoreen. Hongan voitolla tilanne ylemmän jatkosarjan sarjataulukossa kiristyi entisestään. Karhubasket (19-11) on edelleen kakkosena, mutta kolmikko KTP Basket, Korihait ja Honka hengittää niskaan yhden voiton päässä. Kotietu pudotuspeleihin on tarjolla näistä kolmelle parhaalle.


