2023Otteluraportit
Vilpas voisi anoa Koripalloliitolta erityislupaa pelata kauden kaikki ottelunsa vieraissa. Bussimatkoilta voittoja on kertynyt seitsemästä ottelusta viisi, mutta kotona on yhtä vaikeaa kuin koliikkivauvan perheen yöunet. Viimeinen osoitus kotikammosta saatiin lauantaina, jolloin Tampereen Pyrintö haki kauden ensimmäisen vierasvoittonsa Salohallista lukemin 92-95 ( 44-42). Näin saatiin jatkoa salolaisten synkkään kotipelaamiseen saldolla kaksi voittoa, neljä tappiota. Illan kierros meni muutenkin Vilppaan kannalta reisille, sillä KTP Basket voitti pisteellä Joensuussa, Kouvot selvästi kotonaan ja Karhubasket yllättäen Nokialla. Kuuden parhaan viivalla on nyt entistä enemmän säpinää.

Muutosten keskellä paininut Tampereen Pyrintö pelasi hyvän ottelun ja punavalkoiset ovat saaneet selkeästi uutta ryhtiä tekemiseen Tero Vasellin astuttua ykköskoutsin paikalle. Pyrintö esitteli Salohallissa uuden vahvistuksensa Jordan Ngatuin ja mies vaikuttaa pelimieheltä.

– Kauden ensimmäinen vierasvoitto maistuu ja etenkin kun se tuli Salosta. Hattu päästä ryhmälle ja tämä oli meille oppimisprosessi. Hyökkäyslevyt olivat iso teema ja siinä onnistuttiin. Jordan on isokokoinen, kenttää levittävä pelaaja. Sellainen meiltä on puuttunut ja toivotaan, että vaihdot olivat tässä, totesi Tero Vasell Salohallin lehdistössä.

 

 

Vilppaan varakapteeni Juho Nenonen oli huomattavasti mietteliäämpi illan pressissä.

– Outoa. Luulisi, että kotipeleihin on helpompi löytää latausta, mutta se ei ole toteutunut. Meillä on paljon pieniä isoja asioita, joita ei tehdä kuten pitää. Perusasiat täytyy vaan tehdä paremmin. 92 pisteellä pitäisi voittaa, mutta kaverilla oli valtava määrä hyökkäyslevyreitä ja lay-upeja, pohti otteluisäntä ravintola Kastun palkitsema Nenonen.

Kaukoheittopeliin Vilpas ei ainakaan kaatunut. Kolmoset upposivat huikeasti Mikko Koiviston (3/4) ja Juho Nenosen (6/7) johdolla ja koko joukkue osui 15/23 eli 65.2 prosentilla. Siitäkin huolimatta, että Pyrintö näytti alussa mallia heittämisestä. Se säkitti neljä ensimmäistä koriaan viivan takaa ja johti 5-12. Vieraidenkin tarkkuus oli koko ottelussa hyvää 40% luokkaa, mutta silti ratkaisut tehtiin korin läheisyydestä.

Pyrintö on liigan toiseksi tehokkain joukkue korin läheisyydessä ja sitä se oli Salohallissakin. Se voitti maalatun alueen pisteet 32-48 osuen 75% tarkkuudella. Järkyttävin tilasto oli kuitenkin pisteissä menetyksistä, jotka tamperelaiset kuittasivat 2-21. Eli Vilpas teki kaksi pinnaa vastustajan kuudesta menetyksestä, Pyrintö juoksi 21 pinnaa Vilppaan 12 menetyksestä. Ei hyvä.

 

 

Juho Nenonen nosti Vilppaan vielä 6,5 sekuntia ennen loppua illan kuudennella kolmosellaan kolmen pisteen päähän ja kotijoukkue sai taisteltua Pyrinnön pallonhallinnasta kiistapallon. Suuntanuoli näytti kuitenkin vieraille, joten tasoitusyritys kariutui siihen.

– Meidän huono puolustus tietyissä actioneissa johti Pyrinnön 48 pisteeseen paintista. Hävittiin 1vs1 tilanteet, joilla kaveri pääsi sisälle ja me ei saatu isojen miesten toimesta oikeastaan palloa millään koriin. Meidän 65% on hieno lukema kaarelta, mutta jos kaverilla on 15 heittoyritystä enemmän ja se tekee 21 pinnaa meidän menetyksistä, ne tuhoavat hyvän heittopäivän. Täytyy myöntää, että tämä oli oman päävalmentajaurani huonoin peluutuspeli. En löytänyt millään toimivaa viisikkoa ja siksi tuli ihan liikaa vaihtoja. Olisi pitänyt antaa pitempiä stinttejä tietyille pelaajille. Toinen moka oli, että oletin että kahden pointin systeemi King-Suokas toimisi yhtä hyvin kuin viime peleissä. Virhearvio, mikä ei toiminut tänään ollenkaan, harmitteli Jussi Savolainen.

Vilppaan tehot: Juho Nenonen 18/5, Jamison Overton 14/3, Mikko Koivisto 13/0/5, DeAndre Dishman 11/5, Tavon King 10/0, Teemu Suokas 9/1/9, Riku Laine 8/5, Tyree Eady 6/1, Luukas Vaara 3/2.

Pyrinnön vaarallisuus korin läheisyydessä oli tiedossa ja se kävi toteen myös tilastoista. Vilpas heitti pelitilanneheitot 32/58, Pyrintö 38/73. Ja 25 lisäyritystä selittyy Pyrinnön aktiivisella levypallopelaamisella, sillä se haki 17 irtopalloa Vilppaan miesten keskeltä kuuden miehen voimin.

Kastu palkitsi parhaana Luther Mohammadin (22/4/4), mutta vähintään yhtä tärkeää duunia teki neljä torjuntaa esittänyt Nighael Ceaser. Kymmenen levypallon ohella Ceaser upotti kaikki yhdeksän heittoaan sisään ja teki 18 pistettä. Listaa voi jatkaa Antero Lehdolla (14/2), Jordan Ngatuilla (14/5/4) sekä Michell Pelissierin (19/5/7) tärkeillä koreilla.

– Kun tulin tähän tehtävään, ensimmäinen asia oli intensiteetin löytäminen ja se, mitä kukin pelaaja antaa pelille. Se näkyy meidän treeneissä ja harmi, että rotaatio kapeni tänään liian pieneksi. Minun pitää katsoa peiliin, miten saamme enemmän nuoria miehiä tuomaan kentälle energiaa, tähdensi Vasell.

 

 

Vilppaan kausi jatkuu ensi lauantaina Kauhajoella ja salolaiset saavat fanibussin tuekseen Pohjanmaalle. Lauantaina Karhubasket haki yllätyspinnat BC Nokialta numeroin 84-91 ja nousi viiteen voittoon. Janne Koskimiehellä oli käytössään kahdeksan pelaajaa ja vain yksi ulkomaalaisvahvistus (Samuel Givens), mutta se riitti voittoon 34 pistettä upottaneen Topias Palmin johdolla. Kauhajoella on ilmassa otteluennakon mukaan taas uusia tuulia ja kaksikko Spencer-Fortson lienee lähtökuopissa. Mielenkiintoinen viikko siis tulossa.

Sarjataulukossa Vilpas putosi sijalle kuusi ja tilanne näyttää 12/13 kierroksen jälkeen seuraavalta: Seagulls 11/1, BC Nokia 9/4, Korihait 9/4, Kataja 8/5, Kouvot 7/6, Vilpas 7/6, KTP 7/5, Kobrat 6/7, Kauhajoki 5/7, Pyrintö 3/10, Bisons 2/11, Lahti 2/10.

 

Artikkelin kuvat Markus Moisio & Mikko Virtaperko