2024Otteluraportit
Vilpas hoiteli kunnialla runkosarjan toiseksi viimeisen kotiottelunsa ja jatkaa sarjataulukon viidentenä saldolla 11/9. Bisons Loimaa kaatui Salohallissa kauden suurimmalla piste-erolla 100-73 (54-38) ja paikka ylemmässä loppusarjassa on taas askeleen lähempänä. Vilppaan kannalta ikävää oli, että Kataja, Kouvot ja Kobrat voittivat ottelunsa. Seagullsin kaadolla Kataja varmisti kolmantena joukkueena paikan ylemmässä jatkosarjassa, mutta kolmesta jäljellä olevasta paikasta taistelee yhä viisi joukkuetta. Kotkalle tappio Tampereella taisi tietää paikkaa alemmassa jatkosarjassa.

Vilppaan esitys Salohallissa oli mukavaa katseltavaa 1718 katsojalle, kolmatta neljännestä lukuun ottamatta. Vilpas aloitti vahvasti Mikko Koiviston kolmosshowlla. Koivarin neljä ensimmäistä yritystä kaarelta osuivat keekelle ja esityksen kruunasi riiston jälkeinen donkki. Kapteenin 14 pistettä siivittivät Vilppaan 27-21 taukojohtoon ja ero kasvoi pitkälle tauolle mentäessä 16 pisteeseen. Kotijoukkueen heittopeli oli erinomaista ja 14 kolmosesta kahdeksan upposi oikeaan osoitteeseen. Päävalmentaja Savolainen ei joutunut käyttämään yhtään aikalisää ja ylivoimasta kertoo pisteet menetyksistä (11-0), kakkosyritykset 5-0 ja nopeat hyökkäykset päätyivät Vilppaalle 11-0.

– Ensimmäinen puoliaika oli raikasta hyökkäämistä. Kolmas jakso oli meiltä tahmea, myönsi Savolainen.

Kolmas kymppi (18-23) olikin biisoneiden ja ero käväisi jo kahdeksassa pisteessä 61-53.

– Meidän synkät hetket eivät olleet taktisia asioita, vaan Mikko Koivisto sai liian helposti vapaita heittoja. Kolmannessa erässä päästiin omaan tempoon ja saatiin peli kontrolliin, totesi pirteän pelin pelannut Lauri Kallio.

Päätöskympillä Vilpas sai uutta ryhtiä otteisiinsa ja ero kasvoi reilussa kolmessa minuutissa 20 pisteeseen. Loppuhetkillä vähän peliaikaa saanut nuorisoketju Rönnholm-Mäkynen-Poutiainen päästettiin irti ja se sai voittoon tuudittautuneen Salohallin eloon. Onni Mäkynen ehti heittää heitti vajaassa kolmessa minuutissa neljä pistettä ja Patrik Poutiainen kaksi. Thomas Rönnholmin kolme yritystä pomppivat renkaasta ulos.

– Olen tyytyväinen, miten muutettiin peli-ilmettä vaikean kolmannen jakson jälkeen. Pidettiin kaveri 12 pisteessä, toteutettiin hyvin hyökkäyspäässä ja löydettiin ne heittäjät, jotka haluttiinkin, iloitsi Savolainen.

Otteluisäntä Salon Seudun Sanomat palkitsi Vilppaasta kahdeksan syöttöä jakaneen Tavon Kingin (17/5) ja Länsirannan hammaslääkäreiden syömähammas oli Mikko Koivisto (19/2/4). JJ Overtonin (18/6/4) esitys oli hyvä ja kokonaisuutena koko joukkue teki hyvää työtä Bisonsin pitkien miesten kanssa. Vilpas voitti levypallot 42-35 ja antoi peräti 28 syöttöä. Se on kaksi enemmän kuin kauden edellinen ennätys Kouvoja vastaan.

Muut tehomiehet: DeAndre Dishman 10/5, Juho Nenonen 9/5, Tyree Eady 9/2/4, Luukas Vaara 6/2, Riku Laine 6/9, Onni Mäkynen 4/1, Patrik Poutiainen 2/1. Hyvän heittopäivänsä ansiosta Vilpas nousi takaisin liigan ykköseksi kolmen pisteen heittojen tarkkuudessa (38.7%) ja Tyree Eady jatkaa listan ykkösenä (54.2%).

Lahden kanssa tiukkaa taistelua käyvä Bisons ei näyttänyt missään vaiheessa voittajalta. Parhaana palkittiin parista metristä hyvin viimeistellyt Isaac Davidson (15/2), eniten pisteitä heitti Devon Goodman (16/3/4) ja levypalloja noukki ahkerimmin Dylan Painter (14/8).

– Koiviston vaarallisuus oli hyvin tiedossa eikä me vaan voida mennä häntä vastaan alakautta. Olimme epävarmoja koko pelin hyökkäyspäässä ja viimeisteltiin huonosti. Toteutus tänään oli todella huonoa, totesi pettynyt Juri Heinämäki.

Runkosarjaa on jäljellä kahden kierroksen verran ja tilanne on jatkosarjojen osalta moni asia on edelleen hämärän peitossa. Joensuussa selvästi hävinnyt Seagulls (17/3), Lahden voittanut BC Nokia (15/5) sekä Kataja Basket (12/8) ovat jo varmistaneet paikkansa ylemmässä, mutta kolme paikkaa on edelleen auki. Korihait (11/9) ja Vilpas (11/9) ovat vahvoilla, mutta eivät saletissa. Pohjanmaan herruuden vienyt Kobrat (10/10) vaikeutti Kauhajoen (10/10) tilannetta ja Kouvot (10/10) nousi samaan saldoon pohjalaisten kanssa kaatamalla Korihait 87-83.
Kotkalle (9/11) selvä 92-66 tappio Tampereella oli kohtalokas, sillä se voi nousta enää 11 voittoon ja sillä tuskin on asiaa kuuden parhaan joukkoon. Vilpas kohtaa ensi viikon keskiviikkona Lahti Basketballin vieraissa ja päättää runkosarjan 3. helmikuuta Salohallissa Kobria vastaan. Kahdella voitolla se taistelee jopa kolmospaikasta, mutta kahdella tappiolla kausi voi jatkua alemmassa jatkosarjassa. Elämme siis jännittäviä aikoja.