Kevät koittaa ja koripalloilijoiden paras aika on käynnissä Korisliigan pudotuspelien muodossa. Playoffit pyörähtivät käyntiin kahdeksan parhaan kesken ja maanantaina aloitettiin Salossa sekä Uudessakaupungissa ja tiistaina pantterijahtia jatkettiin Kotkassa ja Kauhajoella.
Yllätyksiä sarjasijoituksiin nähden nähtiin vain Kauhajoella, jossa alemman jatkosarjan seiska Kataja Basket kävi Pohjanmaalla onnistuneella ryöstöretkellä. Oliko Katajan vierasvoitto kakkoseksi sijoittuneesta Karhubasketista iso yllätys? No ei ollut, ainoastaan 30 pisteen voittomarginaali oli. Kauhajoen kausi on ollut täynnä loukkaantumisia ja täydellä rosterilla pelannut Kataja on oikeasti kova joukkue. Kaavion oikean puolen toisessa pelissä KTP Basket otti niukan kahden pisteen avausvoiton Seagullsista ja mielenkiinnolla odotetaan, pystyykö hallitseva mestari haastamaan Kotkan poikia jatkossa.
Kaavion vasemmalla puolella Vilpas aloitti oman puolivälieräsarjansa Pyrintöä vastaan Salohallissa ja pelasi kauden parasta peliään 48 pisteen kotivoitossa. Torstaina nähdään, minkälaisia lääkeitä Pyrintö on löytänyt kotimatsiin. Toisessa pelissä Korihait aloitti vahvasti kotonaan ja kaatoi Hongan 19 pisteellä. Veikkaan, että Honka on perjantaina kotikentällään erinäköinen joukkue.
Hyvää kevättä tässä vaiheessa myös Loimaalle, Lahteen sekä Kouvolaan ja elämä jatkuu myös Lapualla, vaikka sarjapaikka vaihtuukin I divisioonaan.
*****
Korisliigan pudotuspelejä pelataan tälläkin kaudella vaihtelevissa olosuhteissa. Hulppeimmat puitteet ovat otteluparissa Karhubasket-Kataja Basket, sillä 2022 valmistuneet IKH Areena ja Motonet Areena eivät päivityksiä kaipaa. Pinnat kiiltävät ja homma toimii. Asvaltoidut tienpinnat käyvät joukkueille tutuiksi, välimatkaa kun on lähemmäs 500 kilometriä per sivu.
Vilpas-Pyrintö parissa Salohallilla on ikää jo lähes 28 vuotta, mutta kaupungin ylpeys on edelleen toimiva ja ikäänsä nähden mainiossa kunnossa. Aitioita ei löydy, mutta muuten ei voi valittaa. Vieraspeleihin matkataan Pyynikin palloiluhalliin, joka valmistui Kekkosen valtakaudella vuonna 1977. Sitä on viime vuosina remontoitu, mutta eihän Pyynikki nykyaikaa enää ole. Hulppean Nokia Areenan valmistuttua Hakametsän vanhan jäähallin ympäristö on saamassa uuden elämän sisäpalloilulle ja Tampereella odotetaan Hakametsä Sport Campusin monitoimiareenaa, jonne mahtuisi 2500 katsojaa. Sitä ennen Pyynikillä pelataan kuitenkin vielä pitkään.
Otteluparia KTP Basket-Seagulls pelataan legendaarisessa hengessä. Kotkan Karhuvuoren Steveco Areenalla on ikää jo 50 vuotta, mutta sinne on aina mukava saapua. Halli henkii historiaa eivätkä peliolosuhteet ole lainkaan huonommasta päästä. Viimeksi siellä istuessani katse kiersi pitkin katonrajaa ja olihan se komeaa seurattavaa. KTP:n seinällä seitsemän jäädytettyä pelipaitaa ja 15 mestaruusviiriä vuosilta 1958-2004. Peli-Karhujen seinällä komeilee kaksi paitaa ja 17 viiriä. Ne jos mitkä kertovat kotkalaisesta koripallomenestyksestä ja seurojen upeasta historiasta.
Karhuvuoreen ei Kotkan kaupungin suunnitelmien mukaan tulla tekemään enää isompaa remonttia, vaan tulevaisuudessa urheilutalon korvaa kaksi uudisrakennusta. Uusi liikuntasali pysyy tontilla, mutta kilpaurheilun vaatimukset täyttävä Areena sijoitetaan mahdollisesti muualle. Kotkalaisille järjestettiin kuntalaiskysely, jossa kysyttiin uuden urheiluhallin sijoituspaikkaa. Perinteinen Karhuvuori sai äänestyksessä 390 ääntä, Kotkansaaren Kantasatama 378 ja Jumalniemi 265.
Kotkassahan olisi jo uudehko tapahtumakeskus Satama Areena, mutta koripallon kannalta kenttä rakennettiin liian pieneksi ja turvallisuuden kannalta löytyy puutteita. Lisäksi pelaaminen Satama Areenalla tulisi kotkalaisille turhan kalliiksi verrattuna Karhuvuoreen. Näin kerrottiin.
Toista se on Helsinki Seagullsin peleissä, sillä ennen sotia (1935) rakennettu Kisahalli ei riemunkiljahduksia aiheuta. Yleisöpalveluissa ei ole hurraamista ja pelikentän turvarajat ovat vaaralliset. Ihme, ettei vakavampia loukkaantumisia ole sattunut, sillä päätyseinät ovat kontaktitilanteissa pelottavan lähellä. Lisäpohdintaa Seagullsille tuo se, että ”Kisis” menee isoon remonttiin kesällä 2028 ja uusi pelipaikka on löydettävä vähintään kolmeksi vuodeksi.
Vaihtoehtoja pääkaupungista onneksi löytyy. Vallilan Urhea-halli voisi olla yksi ja Töölöön kaavaillusta Garden Helsinki -hankkeesta on puhuttu paljon. Suunnitelmat lyötiin tulille jo vuonna 2010 ja projekti valmistautuu nyt viimeiseen kehitysvaiheeseen, joka sisältää rakennusluvan hakemisen. Hintaa valtavalle kompleksille kertyy noin 800 miljoonaa ja yleisöä se pystyisi ottamaan vastaan hulppeat 19 000. Mutta Garden ei ole mikään pikaratkaisu. Pasilassa sijaitseva Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä ja uudelle Messukeskus Areenalle voisi mahtua jopa 7500 katsojaa.
Pasilan urheiluhallissa olisi katsomotilat yli 2000 katsojalle ja siellähän on aikoinaan pelattu SM-sarjaakin. Kuka muistaa vielä yhden kauden ihmeen New Wave Pantterit? Kaudella 1996-1997 New Wave sijoittui sijalle 11, vaikka silloisella rosterilla olisi voitu edetä paljon pitemmällekin. Vai mitä mieltä olette nimistä Chris Collins, Gerry Besselink, Jukka Matinen, Mika-Matti Tahvanainen, Jani Hiltunen, Pekka Lähdetniemi…
Myös Keski-Pasilassa on suunnitelmia uudelle monitoimiareenalle. Entä Nordiksen vanha jäähalli? Seagullsin päätöksessä tulevasta pelipaikasta painaa varmasti pelaamisesta aiheutuvat kustannukset. Vantaan Energia Areenalle ei lokeilla ole hinkua.
Neljäs ottelupari Korihait-Honka lähtee aivan eri lähtökohdista. Keväällä 2025 valmistunut 60 miljoonan euron monitoimijatalo Wintteri on liigan tuorein pelipaikka ja olosuhteet ovat aivan eri luokkaa kuin vanhassa Pohitullissa. Korihait nostikin uuden peliareenan vuoksi eniten katsojamääräänsä tällä kaudella (+136).
Espoossa olosuhteet ovat huomattavasti alkeellisemmat, sillä Tapiolan urheiluhalli on päässyt jo kunnioitettavaan ikään ja Espoon kaupungin satsaukset tehdään näköjään jalkapallon puolelle. Katsojamäärissä Hongalla ei silti ole hävettävää. Se kokosi 1048 katsojaa ottelua kohti ja oli liigan neljänneksi paras yleisöjoukkue Kauhajoen (1734), Vilppaan (1490) ja Lahden (1073) jälkeen.
Mikäli ennakko-odotukset pitävät kutinsa, ensi kaudella yleisömäärät tulevat kasvamaan AC Oulu Basketin noustessa Korisliigaan Lapuan Kobrien tilalle. Ouluhallin laajennusosassa on paikat 1500 katsojalle ja tällä kaudella ACO Basket keräsi I divisioona A:n runkosarjassa 730 katsojaa lehtereille. Kouvolassa uusi monitoimiareena on vihdoinkin nousemassa urheilupuiston alueelle, Lahdessa Luhta Areena toimii hyvin ja Loimaan liikuntahalli on viihtyisä, vaikkakin hieman pieni. Muualla ainakin Turussa ja Nokialla olisi mainiot olosuhteet koripallolle, mutta niiden joukkueet tahkoavat I divisioona B:ssä.
*****
Ei kevättä ilman keskustelua Korisliigan sarjajärjestelmästä. Nykyinen systeemi otettiin käyttöön koronakauden jälkeen ja ylemmän ja alemman jatkosarjan kanssa on pelattu viisi vuotta. Keskusteluissa on noussut esille uuteen sarjamuotoon siirtyminen, jonka siunaa lopulta liittohallitus. Sitä ennen mitään ei ole lyöty lukkoon. Nykysysteemi ylä- ja alajatkosarjoineen on joka tapauksessa poistumassa eikä sitä tule kieltämättä kauhea ikävä.
Tällä kaudella 22 ottelun runkosarjassa jännitys säilyi loppuun saakka, samoin kävi kymmenen ottelun jatkosarjan päätöskierroksella. Siihen nähden kaikki hyvin, mutta järjestelmän ongelmat ovat kuitenkin suuremmat.
Suurin vastustus on ollut ennakoitavuuden suhteen. Runkosarjan jälkeen seuroille on jäänyt liian vähän aikaa jatkosarjoihin valmistautumiseen ja hyvien ottelupäivien löytämiseen. Parhaat pelipäivät pitäisi olla varattavissa runkosarjan loppuun saakka jo kesällä.
Toisena on nostettu esille se, että pudotuspeleihin selviytyvät joukkueet ovat kahta lukuun ottamatta selvillä jo tammikuun aikana. Sattumalla ja mahdollisilla loukkaantumisilla on liikaa painoa kevättä ajatellen ja etenkin nuorten pelaajien vastuu ja peliaika on jäänyt vähäiselle. Pyrinnön päävalmentaja Tero Hassinen otti rajusti kantaa sarjajärjestelmään Salon vierailullaan eikä ymmärrystä nykysysteemille löytynyt.
– Nykyinen sarjajärjestelmä on todella typerä. En ymmärrä, miksi tammikuussa pitää olla parhaimmillaan, kun mestaruus ratkotaan toukokuussa. Nyt pudotuspeleissä voi olla joukkueita, jotka pelaavat parastaan tammikuussa. Joukkueet pitäisi rakentaa niin, että pelataan parasta mahdollista koripalloa keväällä. Pelataan sitten mestaruudesta tammikuussa, pidetään pitemmät kesälomat eikä seurojen tarvitse maksaa palkkoja, kritisoi Hassinen.
Vaikea olla Hassisen kanssa eri mieltä ja tapetilla on ollut lähinnä kaksi vaihtoehtoa – kolminkertainen ja 34 ottelun runkosarja sekä nelinkertainen 44 ottelun runkosarja. Molemmilla on omat kannattajansa ja kevään aikana olemme tässäkin asiassa viisaampia.
*****
Loppuun muistelua Vilppaan vanhoista jenkeistä ja palataan tällä kertaa kauteen 2004-2005. Vilpas oli juuri pudonnut Sparliigasta kitkerien vaiheiden jälkeen ja sijoittui I divisioonassa neljänneksi. Joukkueeseen palkattiin jenkiksi takamies/laituri Denver TenBroek (30.7/8.4), EU-pelaajaksi hollantilainen Ramon Sendar (8.8/9.4) ja toiselle jenkkipaikalle hankittiin mies Irlannista, hyppykeppi nimeltä Jermaine Turner.
New Yorkin Brooklynissä syntynyt 197-senttinen Turner valmistui II divarin Dowling Collegesta vuonna 2000. Ensimmäinen ammattilaissopimus Puerto Ricossa jäi lyhyeksi ja matka jatkui nopeasti Irlannin Dungannoniin. Neljän vihreän saaren vuoden jälkeen Turner vietti yhden kauden Sveitsin Vacallossa voittaen kakkosdivarin mestaruuden ja MVP-pystin. Syyskuussa 2005 Turner tarttui Vilppaan tarjoukseen ja saapui ”vilkkaaseen” Salo Cityyn.
Yhteisestä matkasta ei tullut kuitenkaan pitkää, sillä Irlantiin jäi vaimo sekä pieni tyttö ja koti-ikävä oli valtava. Marraskuun alussa laukut oli jo pakattu ja lento takaisin kotiin alkoi. Valitettavasti, täytyy sanoa. Turner jätti Salohallin katsojille sellaisen muistijäljen, että oksat pois. Hän ihastutti treeneissä hurjilla windmill-donkeillaan ja ehti pelata Vilppaan paidassa kuusi ottelua tehoin 27.5 pistettä ja 14.0 levypalloa. Vapaa-aikana miestä ei kuitenkaan näkynyt Salossa ja syykin selvisi nopeasti. Turner kertoi, että Salo oli niin pieni paikkakunta, ettei hän saanut hengitettyä. Siksi hän reissasi aina mahdollisuuden tultua Helsinkiin ottamaan happea.
Turnerin ura jatkui Irlannin Superliigassa vuosia hurjilla pistemäärillä ja mestaruuksia tuli kolme (2006, 2010, 2011). Ulkomaan kokemusta tuli vielä Romaniasta, Espanjasta ja Sveitsistä ennenkuin Irlannista tuli lopullinen koti. Hän asettui perheineen Dublinin Killesteriin, jossa pomppuihme pelasi kaudet 2009-2017. Turner pelasi viimeisen pelinsä 42-vuotiaana ja johdatti jäähyväispelissään Killesterin voittoon entistä seuraansa DCU Saintsia vastaan pussittaen 35 pistettä.
Pitkän Irlannin uran jälkeen Turner palasi perheineen USA:han vuonna 2017, ryhtyi Chatham Universityn apuvalmentajaksi ja valmentajaura jatkuu edelleen Carnegie Mellon Universityssä. Turnerin New Yorkin aikainen katukoriskamu Ron Artest (aka Metta World Peace) antoi hänelle lempinimen, joka sopii mainiosti pomppumiehen otteisiin kentällä – ”Superman”. Tällaista tällä kertaa.
Terveisin Presidentti (se toinen salolainen)