Otteluraportit

(Kuva: Kataja Basket)

Vapunvieton vuoksi kauden viimeinen otteluraportti tulee myöhässä, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Lauantaisen Joensuun Motonet Areenan pronssiottelun jälkeen kentälle jäi mitaleita juhlimaan sinivalkoinen ryhmä eli Kataja Basket ja punavalkoiset eli Vilpas poistui pikaisen suihkun kautta pitkälle kotimatkalle. Vilppaan neljäs sija ei ollut huono saavutus raskaan ja ailahtelevan kauden jälkeen, mutta kieltämättä kotimatka olisi ollut miellyttävämpi metallia kaulassa. Onnittelut Katajalle erikoisen jatkoaikavoiton 107-96 (55-43, 88-88) johdosta.

Kukapa olisi uskonut, että Vilpas vie Motonet Areenan kamppailun lopulta jatkoajalle. Eikä varsinkaan kolmannen jakson viimeisellä minuutilla, jolloin kotijoukkue johti peliä 26 pisteellä 79-53. Sitä ennen Vilpas oli esiintynyt kuten niin monta kertaa aiemmin tällä kaudella. Kuuden minuutin pelin jälkeen Kataja johti 13 pisteellä 22-9 ja salolaisten peli oli sekaisin kuin seinäkello. Hyökkäys oli vaikeaa ja 1vs1 puolustus vuosi kuin seula. Ero pysytteli 12 pisteessä (55-43) puoliajalle mentäessä ja suurimmat ongelmat aiheutti Rahlir Hollis-Jefferson. Kataja-laituria ei saatu kuriin kaarelta (2/2) eikä korin läheisyydestä (5/7) ja mies kasasi 18 pinnaa 20 minuuttiin. Päävalmentaja Jussi Savolainen varoitteli miehestä vielä pukukopin palaverissa, mutta varoitukset taisivat mennä kuuroille korville. Vilppaan plussana oli vain kolme menetystä 20 minuuttiin.

Kataja jatkoi kaasu pohjassa myös kolmannelle kympille ja ero kasvoi Galin Smithin ratkaisuilla jo 26 pisteeseen ennen kuin Vilpas ryhtyi pelaamaan. Rumban aloitti Juho Nenonen kahdella kolmosellaan, joista jälkimmäisellä ero kaventui tauolle 19 pinnaan. Päätöskympille Vilpas lähti kahdella isolla (Lee, Feazell) ja se vei ensimmäisen minuutin jakson 0-6. Katajan etumatka oli kaventunut hetkessä 13 pisteeseen ja puhtaalla 0-18 runilla se kaventui nopeasti lukemiin 79-71 ja sitten kyse olikin aivan uudesta koripallopelistä.
Huikean nousun toteutus oli sitten Mikko Koiviston käsialaa. Koivarin pistetilasto näytti puoliajalla nollaa ilman ainoatakaan heittoa ja kapteenin saldo aukesi vasta kolmannen jakson lopulla. Viimeisen kympin viimeiset minuutit olivat sitten pelkkää sukkaa. Tuomas Hirvosen kolmosella Kataja nousi uudestaan 13 pisteen johtoon reilut kolme minuuttia kellossa, mutta Vilpas ei luovuttanut. Ira Lee aloitti takaa-ajon korin alta ja Perttu Blomgrenin riiston jälkeen Koivisto kaaren takaa 86-78. Smithin hyökkääjän virheen jälkeen Koivisto kaarelta 86-81 ja Lamonte Turnerin menetyksestä Koivisto vapariviivalta 86-83.

Hollis-Jeffersonin kakkosella Kataja nousi vielä viiden pisteen johtoon, mutta Koivisto kuittasi taas kolmosella toisessa päässä 88-86.Viimeiselle minuutille jäi 1391 katsojalla jännitettävää. Vuorollaan ohiheitot osuivat Rahlir Hollis-Jeffersonille, Remy Abellille ja Lamonte Turnerille ja sen ratkaisevan tasoituksen upotti Ira Lee 11,5 sekuntia ennen summeria. Kataja pääsi omalla vuorollaan yrittämään ratkaisua peräti kolmesti (Hirvonen, Hollis-Jefferson, Hirvonen), mutta tulostaulu piti ja mentiin jatkoajalle.
Nousu 26 pisteen kuopasta vaati veronsa ja siihen loppuivat Vilppaan paukut. Aluksi Hollis-Jefferson ja Hirvonen osuivat kaarelta ja kun Hollis-Jefferson paukutti donkillaan Katajan kahdeksan pisteen johtoon, pronssit alkoivat siintää kotijoukkueen silmissä. Perttu Blomgren kavensi kaksi minuuttia ennen summeria eron viiteen, mutta Smith sammutti toiveet kahdella korillaan ja loppunumerot 107-96 sinetöi Turner vapariviivalta.

Kataja Basket: Galin Smith 26/7, Rahlir Hollis-Jefferson 25/11/7, Tuomas Hirvonen 16/4/4, Lamonte Turner 10/4/11, Thomas Tumba 9/5, Joona Tuomala 8/1, Camron Reece 6/6, Teemu Knihtinen 5/6, Sebastian Lindberg 2/1.

Vilpas: Mikko Koivisto 16/2, Quentin Goodin 16/4/4, Ira Lee 16/9, KeyShawn Feazell 12/4, Remy Abell 11/5, Roope Ahonen 9/0, Perttu Blomgren 8/5/5, Juho Nenonen 6/5, Riku Laine 2/3.Levypallot 54-41, syötöt 28-19, menetykset 13-8.

Nyt jatketaan upean finaalisarjan Karhubasket-Seagulls parissa ja mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.