2025Otteluraportit
Eipä ole ennen nähty lauantaisen kaltaista tyrmäystä Vilppaan ja Karhubasketin välillä. Alkukauden odotetuimmassa pelissä puoliajalle mentiin vielä kahden pisteen kotijohdossa 42-40, mutta sitten Vilpas laittoi isompaa vaihdetta silmään. Kotijoukkue takoi toiselle puoliajalle huikeat 74 pistettä, mikä oli pinnan vähemmän kuin Karhubasket sai kasaan koko pelissä. Loppunumerot 116-75 kertovat kaiken Vilppaan esityksestä. Ensi viikolla Vilpas kohtaa tiistaina Lahden vieraskentällä ja perjantaina KTP Basketin kotonaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Vilpas on nyt ainoa puhtaan pelin joukkue Korisliigassa, koska Korihait hävisi perjantaina Kisahallissa. Salolaisilla on neljä voittoa neljästä ottelusta ja koriero on komea +93. Honkaa vastaan korisukka heilui 121 pisteen edestä ja lauantaina hyvänä puolustusjoukkueena tunnettu Karhubasket joutui noukkimaan palloa sukasta 116 pisteen verran, joten hyökkäyspää tuntuu olevan kunnossa. Koko kauden hyvänä pysynyt kolmosprosentti jatkui Kauhajokeakin vastaan kovana eli 12/25 antoi tarkkuudeksi 48.0%.

Ottelun alku ei lupaillut lopun kaltaista korijuhlaa. Päävalmentaja Savolainen joutui kutsumaan joukkonsa aikalisälle jo kolmen minuutin jälkeen, kun Kauhajoki oli karannut 2-9 johtoon. Pahimmillaan vierasjohto kävi kahdeksassa pinnassa 16-24 ja lopussa Vilpas kavensi eron neljään Claudell Harrisin johdolla. Vilpas nousi ensimmäistä kertaa johtoon vartin pelin jälkeen Sebastian Lindbergin kolmosella 37-36 ja puoliajalle mentiin kahden pisteen kotijohdossa 42-40.

– Ekalla puoliajalla oltiin vähän purjeessa. Oltiin löysiä ja pehmeitä. Onneksi se ei kestänyt kauaa ja kolmas kymppi oli makea. Jätkät ottivat puoliajan puheesta kopin ja intensiteetti löytyi, totesi Jussi Savolainen.

Ja kun kulkee niin  kulkee. Vilpas nousi jakson puoliväliin mentäessä 21-4 runilla 19 pisteen johtoon ja sen jälkeen ei hätää enää ollutkaan. Päätöskympillä Karhun rosteri kapeni entisestään, kun Ty Berry sai hittiä nenäänsä ja Fiifi Aidoo loukkasi olkapäätään. Claudell Harrisin mainiolla heittoshowlla ero kasvoi peräti 40 pisteeseen ja loppusummerin soidessa taululla komeilivat hämmästyttävät lukemat 116-75.

Otteluisäntä OP Lounaismaa palkitsi kotijoukoista 24 pistettä upottaneen Claudell Harrisin (kakkoset 4/4, kolmoset 4/5, vaparit 4/5, +34). Jalen Brooks teki tuplatuplan 12/13 ja joukkueen parhaan plus/miinuksen kasasi neljällä komealla donkilla 1841-päistä yleisöä viihdyttänyt Ze´Rik Onyema (17/5, +36).

– Ekoihin neljään peliin ei voi olla kuin tyytyväinen. Onyema veti viikolla tähän asti parhaat treeninsä ja alkaa löytämään niitä isojen miesten liikkeitä, kehaisi Savolainen.

Ansley Almonor (15/5, +24) oli hyvä, samoin yhden ohiheiton ja kolmen donkin Luukas Vaara (11/5). Länsirannan hammaslääkärien syömähammas oli Samu Adler (16/0) ja Mikko Koivisto (8/1) heitti päätöskympillä uransa 1200. kolmosen pohjaan nousten kautta aikojen tilastoissa neljännelle sijalle. Onnittelut, kapteeni! Lopuista tehoista murskajaisten illassa vastasivat Sebastian Lindberg (8/3) ja Eero Innamaa (5/6).

Loukkaantumisien kanssa painiva Karhubasket aloitti hyvin, mutta toisen puoliajan romahdus on joukkueelle epätyypillinen.

– Keskityttiin ennen peliä Vilppaan takamieskaksikkoon Harris-Adler, heittäjien puolustamiseen ja miten vaihtotilanteet pelataan. Hyvä asia oli ensimmäisen puoliajan kaksi menetystä. Vilppaan isot (Onyema, Vaara) ovat pelanneet tähän saakka viiden pisteen keskiarvoilla, nyt he tekivät 28 pistettä. Emme halua mennä poissaolojen taakse. Davis on tulossa takaisin FIBA-tauon jälkeen ja Zackeryn paluusta ei ole tarkkaa tietoa, kertoi päävalmentaja Janne Koskimies.

Karhun parhaana palkittiin nenäpaikkauksen jälkeen kentälle palannut Ty Berry (21/4). Vahva Ike Newke kasasi tehot 20/5 ja Eemi Luukkonen 10/2.

– Onnittelut Vilppaalle. He tulivat toiselle puoliajalle kopista laittaen isomman vaihteen silmään ja saivat fyysisyydellään ihan liikaa koreja. Meidän rotaatiomme puolustuksessa ei toiminut, pohti Oliver Kanden (5/3).

Sarjataulukko sai uutta ihmeteltävää lauantaina, sillä neljän kierroksen jälkeen jumbokaksikkona majailevat todella vaisusti kautensa aloittaneet KTP Basket ja Kataja Basket. Kotkalaiset ottivat kauden kolmannen tappionsa perjantaina Loimaalta (92-68) ja Lapua Kobrat haki avausvoittonsa lauantaina Joensuusta 74-78. Maailmassa on monta, ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa…

Kuva: Markus Moisio