Korisliigan ensimmäinen puolivälierä, Vilpas 1 - Pyrintö 0. Avauspeliin tultiin pelaamaan eikä Vilppaan esitys jättänyt yhtäkään Salohallin 1324 katsojasta kylmäksi. Kotijoukkue esitti kauden parasta peliään juuri oikealla hetkellä ja 48 pisteen kotivoitto on seurahistorian suurin pudotuspeleissä. Otteli oli salolaisittain puolustuksen juhlaa ja Vilpas sai Pyrinnön täysin aseettomaksi heti alkuminuuteista lähtien. On kuitenkin syytä muistaa, että loppunumerot 112-64 (61-26) tuskin tulevat toistumaan Pyynikillä torstaina.
Kuten puoliaikatulos 61-24 kertoo, ottelu oli taputeltu jo hyvissä ajoin. Vilpas upotti pelitilanneheittonsa kovalla 71.4% tarkkuudella ja kun kolmoset osuivat 16/35, ottelusta ei muodostunut jännäriä. Kotijoukkue tuli peliin kovalla asenteella ja teki aktiivisella puolustuksellaan Pyrinnön hyökkäämisen äärimmäisen vaikeaksi.
Vieraat saivat ensimmäisen vapaan heiton ilmaan vasta reilun kuuden minuutin kohdalla, kun Juho-Matti Henttonen pääsi kokeilemaan kaaren takaa ilman häiritsijää. Heitto kolahti rautaan, kuten Pyrinnön muutkin yritykset kaarelta. Se osui vain yhden kerran (Riku Laine) 17 kokeilustaan puoliaikaan mennessä ja se tarkoittaa prosentiksi vajaa 6%. Kun Vilpas osui kaarelta 8/27, suurin jännitys voittajasta oli ohi nopeasti.
Vilppaan puolustus oli kauden parasta ja kun Pyrintö ei osunut veneestä veteen, kotijohto repesi seitsemässä minuutissa 20 pisteeseen (24-4). Puoliaikaan mennessä (60-26) kenelläkään ei ollut enää epäselvää illan voittajasta ja 30 pisteen rajapyykki rikkoontui Teemu Suokkaan vapareilla (50-20) jo 16. minuutin kohdalla. 40 pinnan ero (93-53) syntyi Sebastian Lindbergin step-back kolmosella päätösjakson puolivälissä eikä Vilpas hellittänyt jalkaa kaasulta missään vaiheessa.
Loppunumerot 112-64 sinetöi Ze´Rik Onyema väkevällä donkillaan ja samalla varmistui Vilppaan kautta aikojen suurin voitto pudotuspelissä. Entinen ennätys oli 43 pistettä, mutta 114 pinnan piste-ennätys jäi edelleen voimaan. Vilppaasta ei maanantaina heikkoa lenkkiä löytynyt. Valmennus pyöritti kymmenen miehen rotaatiota tasaisesti eikä kenellekään tullut ylisuuria minuutteja. Kotijoukkueen parhaana palkittu Jack Forrest (22/7) pelasi suurimmat eli vajaat 24 minuuttia.
– Tultiin peliin todella intensiivisesti. Heitettiin hyvin ja puolustus toimi erinomaisesti. Fanit pitivät kovaa meteliä koko pelin ajan ja itselle ensimmäinen playoff-peli Suomessa oli hieno kokemus, totesi kovaa jälkeä illasta toiseen takova Forrest.
Koko joukkueen esitys oli tasapainoinen kolmatta jaksoa (20-20) lukuun ottamatta. Murskajaisten alkutahdit löi Länsirannan hammaslääkäreiden syömähammas Samu Adler (20/4), joka säkitti neljässä minuutissa 10 pistettä ja pohjusti Vilppaan karkuteille 15-2. Adler osui vajaassa 18 minuutissa yhdestätoista heitostaan kahdeksassa.
Vahvaa työtä tekivät myös sormi teipattuna pelannut Jalen Brooks (16/6), kolmesti kaarelta osunut Sebastian Lindberg (11/3/4), tupla-tuplan tehnyt Ze´Rik Onyema (10/12) sekä kuudesti rikottu Luukas Vaara (8/5).
Eero Innamaa (6/0) tilastoi Vilppaan toiseksi parhaan plus/miinuksen +32 ja parempaan pystyi vain Ansley Almonor (4/4, +34). Adlerin kanssa takamiestontin puoliksi hoitanut Teemu Suokas (12/2) jakeli kuusi syöttöä kavereille. Muut: Mikko Koivisto 2/1, Thomas Rönnholm 1/1, Tino Yli-Junnila 0/0.
– Tultiin peliin kuten haluttiin. Fokus oli hyvä, puolustuksen intensiteetti oli suunnitelman mukainen ja hyökkäyspäässä tuntui onnistuvan kaikki. Palmiin keskityttiin tosi paljon treeneissä eikä päästetty Pyrintöä missään vaiheessa rytmiin. Erinomainen startti tähän sarjaan ja nyt tarvitaan vielä ne kolme voittoa, kiitteli Jussi Savolainen ryhmäänsä.
Sarjaa jatketaan Pyynikillä ja vaikea uskoa, että samanlaista ylijuoksua nähdään torstaina. Pyrinnöltä jäi oikeastaan kaikki vähän piippuun. 112 pinnaa omaan päähän on todella paljon ja oma heittopeli oli karmeaa. Kakkosissa se onnistui sentään 50%, mutta kolmen pisteen kaari tuotti tuskaa – 31 heittoa, neljä sisään ja prosentiksi 12.9%. Kun päälle lisätään yhdeksän missattua vaparia, 64 pistettä on kylmä tosiasia.
Parhaana palkittiin Salo IoT Campuksen toimesta Riku Laine (9/5) ja kaksinumeroisille ylsivät Jared Billups (12/5), Juho-Matti Henttonen (12/2), Beon Riley (10/5) sekä Jack Forrestin tiukoissa pihdeissä ollut Topias Palmi (10/3).
– Aloitettiin tosi huonosti. Jos heitetään kolkit 4/31 ja Vilpas 16/35 on vaikea voittaa. Vilppaan helppojen korien ja meidän menetysten jälkeen takamatkalta on vaikea lähteä kuromaan eroa kiinni. Tämä tulos pitää unohtaa ja meidän pitää tehdä asiat paremmin Tampereella, pohti Erik Muhonen (5/3).
Päävalmentaja Tero Hassinen kiisti, että Pyrinnöllä olisi mitään Salohalli-kammoa, vaikka kaksi viimeistä peliä Pormestarinkadulla ovat päättyneet yhteensä 101 pisteen tappioihin.
– Häikäisevä esitys Vilppaalta ja jos se pelaa tuolla tasolla, aikamoisia kaneja pitää hatusta vetää. Jäätiin jalkoihin ja kun kaveri pääsee tuollaiseen flowhun ja vetää kolmoset sisään noin, sitten se on tuon näköistä. Vilpas on erinomainen korintekojoukkue eikä sitä pystytty yhtään hidastamaan. Levypalloissa onnistuttiin jonkin verran taistelemaan, myönsi Hassinen.
Minkä täytyy muuttua torstaiksi?
– Ensimmäiseksi sanoin joukkueelle, että aivan sama häviätkö yhdellä pisteellä vai näin rumasti. Tämä oli tasoero tänään, ensimmäinen pallo meni ohi ja nyt keskitytään seuraavaan. Meidän pitää hoitaa homma kotiin kotona ja me tarvitaan yksi voitto täältä, jatkoi Hassinen.
Puolivälierä 2 pelataan torstaina Pyynikillä kello 18:30 ja Salohallin kolmospeliin palataan lauantaina kello 18:00.


