Vilppaan ja Pyrinnön välinen puolivälieräsarja on edennyt kolmenteen kohtaamiseen ja tilanne näyttää salolaisittain mukavalta. Vilpas on voittanut molemmat ottelut ja tänään Vilppaalla on mahdollisuus laittaa sarja katkolle Salohallissa. Viimeksi Pormestarinkadulla nähtiin kovin yksipuolinen näytös, kun kotijoukkue viiletti huikeaan 48 pisteen kotivoittoon. Miten käy tänään? Sitä voi tulla seuraamaan paikan päälle kello 18:00 ja ravintola Pelimanni palvelee asiakkaita heti kun ovet aukeavat.
Maanantaina Vilpas löylytti tamperelaisia oikein kunnolla, mutta torstaina Pyynikillä nähtiin aivan erilainen kamppailu, joka ratkesi vasta viimeisen minuutin aikana. Jack Forrest vapautti kolmosellaan omansa 75-82 voittoon ja tänään Vilppaalla on mahdollisuus karata turvalliseen 3-0 voittoon. Forrest on pelannut saapumisestaan lähtien kovilla tehoilla ja torstaina heittopeli yski kaaren takana. Ensimmäisistä 11 kolmosestaan Forrest upotti vain yhden, mutta heittäjän on heitettävä. Viimeiset ja tärkeimmät kaksi kolmosta sujahtivat sisään ja päälle lopun vaparit, joten avot – Vilpas voittoon.
Vaikka peli oli Pyynikillä tasainen loppuun asti, levypallopelaamisessa ero oli valtava. Vilpas haki komeat 24 irtopalloa Pyrinnön korilta ja voitti levypallot murskaavasti 61-30. Se auttaa kummasti.
Toinen helpottava asia on tutut korit, joihin palloa on sihdattu tuhansia kertoja kauden aikana. Maanantaina Salohallin ottelussa Vilppaan heittoprosentit olivat huippuluokkaa. Kun kakkoset upposivat 71.4% ja kolmoset 45.7%, niillä on vaikea hävitä. Pyynikillä kakkostarkkuus jäi 48.6 prosenttiin ja kolmen pisteen kaarella osumia tuli 30.8% verran. Silloin levypallojen merkitys kasvaa ja niissä Vilpas on ollut liigan eliittiä läpi kauden.
Vilpas lähtee illan kamppailuun täydellä 12 miehen kokoonpanolla ja Tino Yli-Junnila palaa kokoonpanoon. Yksi asia on laitettava kuntoon eli menetykset. Niitä tuli Pyynikillä peräti 18 ja se on aivan liikaa. Parannettavaa jäi myös puolustukseen paluuseen, sillä kotijoukkue voitti pisteet nopeista hyökkäyksistä puhtaasti 11-0.
Pyrinnön esitys torstaina oli noususuuntainen ja valmennuskaksikko Hassinen-Liljeberg on varmasti katsellut videoita ja pähkäillyt, mistä etua saadaan edelleen kavennettua. Pyynikillä se puolusti totutun kovaa ja aiheutti Vilppaalle hurjat 18 menetystä. Siinä täytyy tänään olla parempia. Pyrintö saapuu tänään Salohalliin täysin samalla kokoonpanolla kuin kahdessa aiemmassa pelissä.
1 Pääosan esittäjät
Joukkueiden kokoonpanot on julkaistu tänään kello 10 ja ne näyttävät seuraavilta:
VILPAS (12): 0 Ansley Almonor, 1 Teemu Suokas, 2 Tino Yli-Junnila, 4 Mikko Koivisto (C), 5 Jalen Brooks, 12 Samu Adler, 14 Sebastian Lindberg, 20 Luukas Vaara, 21 Ze´Rik Onyema, 22 Eero Innamaa, 24 Jack Forrest, 28 Daniel Rantapaju. Poissaolot: Thomas Rönnholm.
Jussi Savolainen: ”Kakkospeli osoitti, että kun fokus ei ole koko ajan läsnä, tulee huolimattomia menetyksiä hyökkäyksessä sekä turhia nukahduksia puolustuksessa. Lisäksi parannettavaa jäi erityisesti hyökkäyksen maltissa ja monipuolisuudessa.”
PYRINTÖ (12): 0 Beon Riley, 1 Jared Billups, 5 Valtteri Mervola, 12 Otto Räisänen, 13 Kaleb Warner, 15 Erik Muhonen, 17 Juho-Matti Henttonen, 21 Riku Laine (C), 23 Joona Hakamaa, 31 Topias Palmi, 40 Jaakko Nieminen, 51 Kion Williams. Poissaolot: Kalle Mattila.
Tero Hassinen: ”Peli numero 3, jossa tavoitteena alusta asti pelata rohkeasti ja laittaa kroppa likoon kamppailutilanteissa.”
2 Kolme vinkkiä, mitä kannattaa seurata
– kotihalli on kotihalli ja heittopeli on toivottavasti parempaa kuin Pyynikillä.
– Vilpas on dominoinut levypallopelaamista tähän saakka. Jatkuuko trendi?
– Jack Forrest vs Topias Palmi.
3 Perjantain pelit
Perjantaina pelattiin kolme peliä ja kestomenestyjien Karhubasketin ja Seagullsin tilanne ei näytä hyvältä. Karhubasket kärsi toisen ison tappionsa Kataja Basketille, nyt lukemin 85-60. Korinteosta on tullut kauhajokisille todella vaikeaa ja nyt loukkaantui Skyler Flattenin seuraksi Fiifi Aidoo. Myös KTP Basket jyrää vahvasti kohti välieriä. Se haki vierasvoiton Kisahallista 76-92 ja johtaa sarjaansa 2-0. Espoossa Honka esitteli kotiyleisölleen huikean trillerin ja kaatoi Korihait niukasti 88-87. Bojan Sarcevic heitti 37 sekuntia ennen loppua toisen vaparinsa ohi ja sen jälkeen ei koreja enää tehty.
4 Sunnuntaina yksi peli, maanantaina kaksi
Vilpas-Pyrintö on lauantain ainoa ottelu ja pleijarit jatkuvat sunnuntaina Uudessakaupungissa, jossa Korihait isännöi Honkaa. Honka tasoitti sarjan kotonaan voittoihin 1-1. Maanantaina Karhubasket yrittää laittaa kampoihin vahvakuntoiselle Kataja Basketille IKH Areenalla ja KTP Basket hakee kolmatta voittoaan Seagullsista Karhuvuoressa.
5 Vilppaan historiavisa
Viimeksi kysyttiin, Vilppaan kotimaisista pelaajista on tehnyt eniten pisteitä yhdessä pudotuspelissä ja oikea vastaus on Ilpo Jalonen. ”Jylppy” heitti 29 pistettä Pyrbasketia vastaan vuonna 2001. Nyt kysytään, kenellä on Vilppaan yhden ottelun syöttöennätys pudotuspeleissä? A) Teemu Rannikko, B) Jeremiah Wood, C) Donovan Donaldson, D) Marcus Lovett.
Korisliigan puolivälierien osa 3 Vilpas-Pyrintö tänään Salohallissa kello 18:00. Ravintola Pelimanni ja Hook Corner palvelevat alttiisti paikalla olijoita. Otteluisäntänä on Passeliauto ja Länsirannan hammaslääkärit palkitsevat Vilppaan syömähampaan tuttuun tapaan. Tervetuloa viettämään lauantai-iltaa Salohalliin!


