2024Otteluraportit
Täydellisestä muodonvaihdoksesta tunnetuin esimerkki taitaa olla perhonen, mutta toiseksi paras voisi olla Vilppaan koripallojoukkue. Se kärsi maanantaina Kauhajoella toisen tappionsa surkean levypallopelaamisen vuoksi ja oli torstaina pakkovoiton edessä kotihallissaan. Tukala tilanne ei menoa haitannut. Vilpas oli tällä kertaa joukkue ja esitti ehkä kauden parasta osaamistaan - juuri oikeaan paikkaan. Pohjanmaan Karhut kaatuivat selkein numeroin 97-76 (48-37) ja ottelusarja jatkuu lauantaina Kauhajoella kello 18:00.

Mikäli IKH Areenasta kairataan se kaivattu voitto, viides ja varmasti viimeinen puolivälierä pelataan Salossa maanantaina kello 18:30. Helsinki Seagullsista tuli eilen ensimmäinen joukkue, joka pelaa mitaleista. Se kaatoi kolmannen kerran Lapuan Kobrat 88-71 ja kohtaa välierissä joko Vilppaan tai Karhubasketin. Tänään jatketaan kaavion toisella puolella, kun 18:30 iskevät yhteen BC Nokia-Kouvot (2-0) ja Korihait-Kataja Basket (1-1).
Kaksi ottelua keskinkertaisella asenteella pelaillut Vilpas oli kuin uudesti syntynyt 1420 katsojan edessä ja heti alusta lähtien kävi selväksi, että nyt oli tultu pelaamaan. Karhubasket johti vielä alussa 2-7, mutta sen jälkeen salolaisjunaa ei pysäyttänyt enää mikään. Se otti takamiehet ylhäältä kiinni, pakotti Karhun menetyksiin ja pääsi juoksemaan helppoja koreja toiseen päähän. Avauskymppi Vilppaalle 23-17 eikä vieraille annettu yhtään hyökkäyslevypalloa. Eli päävalmentaja Savolaisen teesit olivat menneet perille.
– Keskityttiin välipäivät pelikovuuteen ja se oli alusta asti aivan eri luokkaa. Vaihdettiin hieman aloitusviisikkoa ja match-upit toimivat hyvin. Saatiin energiaa yleisöstä ja rotaatio oli tänään normaalia pienempi, pohjusti Savolainen uutta ilmettä.

Pelikovuus olikin tällä kertaa Vilppaan puolella ja se näytti tulevan Karhulle pienenä yllätyksenä.
– Alussa annettiin helppoja koreja Vilppaalle ja menetettiin pallo 13 kertaa ottelussa. Tänään sai olla kontaktia enemmän ja me ei hyödynnetty sitä. Ei oltu valmiita Vilppaan fyysisyyteen, myönsi vieraiden Shawn Hopkins (4/2).
Valmennus nosti Jacob Grandisonin hieman vieraalle nelospaikalle aloitusviisikkoon Dishmanin, Overtonin, Kingin ja Koiviston kanssa ja se toimi yllättävän hyvin. Grandison teki taukoon mennessä 12 pistettä ja kokonaissaalis 22 toi miehelle Salon kaupungin parhaan pelaajan palkinnon sekä kauden ennätyspisteet.
Vilppaan rotaatio jäi normaalia pienemmäksi eli matsi vedettiin läpi kahdeksan miehen voimalla. Nelospaikan miehistä Juho Nenonen (5/2) kävi kentällä viiden minuutin verran ja Riku Laine jäi kokonaan ilman vastuuta.
– Kun homma toimi ja pelaajat jaksoivat, ei tarvinnut lähteä laajemmin pyörittämään ja Jake otti uuden roolinsa hienosti vastaan. Hienoa, että meillä on vaihtoehtoja peluutukseen. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut ja jokaista jätkää tarvitaan. Fakta on se, että Kauhajoki on edelleen etulyöntiasemassa. Heillä on kaksi voittoa, meillä yksi, pohti Savolainen.

Vilpas aloitti toisen kympin Dishmanin kahdella donkilla ja ero kasvoi jakson loppupuolella 15 pisteeseen 44-29. Yleisö heräsi viimeistään silloin, kun Samuel Givens antoi kunnon skriinipusun JJ Overtonille, joka talutettiin pukukoppiin niskaansa pidellen. Puoliajalla Vilpas johti 48-37 ja levypallot jäivät kotijoukkueelle 20-15. Karhulle ei annettu kuin kolme hyökkäyslevyriä ja se jätettiin ilman riistoja.
Kolmannen neljänneksen alkuun Tavon King rankaisi kahdesti kaaren takaa ja ero kasvoi neljän minuutin kohdalla jo 20 pisteeseen. Ne perinteiset vastustajan runit loistivat poissaolollaan ja 30 minuutin pelin jälkeen taululla loisti Vilppaan 76-58 johto. Päätöskympillä Teemu Suokas loukkasi hieman nilkkaansa ja Kauhajoki kävi 14 pisteen päässä, mutta haastajaksi siitä ei enää ollut. Kauden ehjin esitys oli nähnyt päivänvalon.
Vilppaasta Jacob Grandison (22/3) oli tasaisen hyvä läpi ottelun ja Tavon King (20/3) pääsi kuumaksi toisella puoliajalla. Silloin kun oli vaikeampaa, JJ Overton (17/1) otti tilanteen haltuunsa ja teki pahojaan liukkailla ajoillaan. Teemu Suokas (9/4), DeAndre Dishman (8/4), Tyree Eady (6/3) hoitivat tonttinsa ja maininnan arvoinen oli myös Luukas Vaaran ilta. Molemmat heitot menivät ohi, mutta levypalloja jäi kouriin viisi ja  ”Luke” tilastoi kentän parhaan plus/miinuslukeman +22.
Erikoista oli se, että normaalisti kolmosten varassa elävä Vilpas hallitsi tällä kertaa korin alustaa Grandisonin ja Overtonin tehoilla pistein 48-32. Vilpas voitti kaikki neljä jaksoa (+6, +5, +7, +3) ja hyökkäyslevypallot kääntyivät nyt kotijoukkueelle 11-9 . Pallonmenetyksissä oli iso ero (8-17) ja se kertoo pakkipään aktiivisuudesta.

Karhubasket jäi vähän aseettomaksi Vilppaan painostuksessa. Parhaana palkittiin kolmosensa 4/5 upottanut Kristian Sjölund (19/5) ja Nate Pollard (14/6/6) pelasi pudotuspelien parhaan ottelunsa. Topias Palmi (16/6) osui Mikko Koiviston puristuksessa 6/13 ja edellisen ottelun sankari Samuel Givens (8/3) pysyi hyvin aisoissa. Kauhajoella vahvan pelin pelannut Eero Innamaa (0/0/5) suti kaikki heittonsa ohi ja Junior Madut (9/3) oli vaisumpi kuin kahdessa edellisessä pelissä.
Päävalmentaja Janne Koskimies myönsi, että ottelu hävittiin kolmen sekunnin alueella.
– Vilpas teki sieltä 48 pinnaa, me 32. Vilpas oli kuskin paikalla koko pelin eikä pystytty siihen vastaamaan. Meidän ensimmäisen puoliajan pelaamisella ei voiteta playoffseissa yhtään ottelua. Vilpas käytti pienempiä pelaajia meidän isoja vastaan ja se toimi. He saivat paljon pallonriistoja ja menetysmäärä 17 on tosi korkea meille. Peli oli tänään hermostunutta. Nyt tilanne muuttuu, koska tulee yksi välipäivä vähemmän ja palautuminen ja energian löytyminen nousevat isoon rooliin, arvioi Koskimies.

Ottelusarja jatkuu Kauhajoella lauantaina kello 18:00 ja paikalla nähdään varmasti runsaasti punavalkoistakin väriä. Nyt pitää ottaa se kauden ensimmäinen vierasvoitto IKH Areenalta ja tuoda viitospeli Salohalliin maanantaiksi.

Kuva: Markus Moisio