Vilpas ei pääse turhia lepäämään, sillä keskiviikon Espoon reissun jälkeen taas mennään. Tänään bussi rantautuu Kotkan Karhuvuoreen ja vastaan asettuu kovaa kevätkautta pelaava KTP Basket. Valitettavasti Vilpas joutuu otteluun vajaamiehisenä, sillä Mikko Koiviston lisäksi sivussa ovat pikkuvaivoista kärsivät Jalen Brooks ja Jack Forrest. Jatkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta ja ensi keskiviikon jälkeen tiedetään tulevat pudotuspeliparit.
Espoon vierailusta ei jäänyt paljoa käteen, hyviä videoklippejä sitäkin enemmän. Energiat olivat kadoksissa ja puolustuspäässä tehtiin valtava määrä virheitä. Isommalla panoksella pelannut Honka oli huomattavasti fyysisempi ja sai Vilppaan yllättävän suuriin vaikeuksiin pelinrakentelussa. Siihen on löydettävä lääkkeet illan kamppailussa, jossa kohtaavat sarjan kaksi parasta levypallojoukkuetta – Vilpas hyökkäyslevyissä, KTP puolustuspäässä. Tälle osastolle Vilpas antaa tasoitusta, sillä punavalkoisten paras irtopallomies Jalen Brooks ei pelaa.
Vilpas ei ole hävinnyt KTP:lle kertaakaan tällä kaudella. Runkosarjassa kotivoitto 89-78, vieraissa 71-93 ja jatkosarjassa Salossa 88-75. Kun listaan lisätään viime kaudelta voitot 89-85 ja 83-98, voisi sanoa Kotkan sopivan Vilppaalle melko hyvin. Toivottavasti sama kehitys jatkuu myös tänään.
Vankkaa kevättä pelaavalla KTP Basketilla on koossa neljä peräkkäistä voittoa ja edellinen tappio tuli juuri Vilppaalle Salohallissa 88-75. Sen jälkeen KTP on hankkinut riveihinsä BC Nokian kanssa mestaruuden voittaneen Tucker Richardsonin, joka on pelannut vihreäpaidoissa kaksi ottelua tilastoin 9.5/4.0/4.0 syöttöä.
Tärkein työ on silti tehtävä Jayden Taylorin kanssa. Katajassa kauden aloittanut Taylor pelaa yli 20 pisteen keskiarvolla ja on jatkuva uhka kohti koria. Toinen suurennuslasin alla oleva pelaaja on Hannes Pöllä (13.9/6.9), jonka kanssa kaksikolla Vaara/Onyema tulee taatusti hikinen ilta.
Kotkalla on Vilppaan tavoin laaja pelaajamateriaali ja huomiota täytyy kiinnittää myös Remu Raitaseen, Jesper Granlundiin, Koen Sapwelliin, Aaron Carveriin ja Joona Tuomalaan. Keskiviikon kaltaiset nukahdukset pakissa eivät saa toistua ja etenkin näiden kahdeksan herran henkilökohtaiset vahvuudet täytyy olla selvillä koko matsin ajan. KTP lähtee illan otteluun yhdeksällä miehellä eli nuoriso-osasto saa katsoa matsin siviileissä.
1 Pääosan esittäjät
Joukkueiden kokoonpanot on julkaistu tänään kello 10 ja ne näyttävät seuraavilta:
VILPAS (10): 0 Ansley Almonor, 1 Teemu Suokas, 2 Tino Yli-Junnila, 11 Thomas Rönnholm, 12 Samu Adler, 14 Sebastian Lindberg, 20 Luukas Vaara, 21 Ze´Rik Onyema, 22 Eero Innamaa (C), 28 Daniel Rantapaju.
Poissaolot: Mikko Koivisto, Jalen Brooks., Jack Forrest.
Jussi Savolainen: ”Meidän pitää olla Kotkaa vastaan paljon fyysisempiä kamppailutilanteissa kuin keskiviikkona Espoossa. Lisäksi hyökkäyksessä on oltava samalla sivulla ja saatava niin pallo kuin pelaajat liikkeelle.”
KTP BASKET (9): 2 Koen Sapwell, 5 Tucker Richardson, 7 Remu Raitanen, 8 Jayden Taylor, 11 Hugo Stepanoff, 24 Aaron Carver, 31 Joona Tuomala, 35 Jesper Granlund, 44 Hannes Pöllä.
Poissaolot: Herman Petterson, Antti Turtiainen, Niko Mykrä, Mikko Purola, Emil Nikka.
Darko Mihajlovic: ”League leader Vilpas coming for a visit, with two more games to be played before the start of the playoffs. The right test for us, so close to the postseason. In the last game against Salo, we were not able to organise our game against their pressure and match their energy level. Now we want to prove, that we can compete on that level.”
Illan erotuomarit: Juha Penttilä, Nikolaos Ioannidis, Arsene Towa.
2 Kolme vinkkiä, mitä kannattaa seurata
– miten onnistuu Vilppaan kasvojenpesu vaikean keskiviikon jälkeen?
– kuka dominoi maalattua aluetta, Pöllä, Carver, Vaara vai Onyema?
– kuullaanko Steveco Areenalla pitkästä aikaa Junnu Vainiota?
3 Perjantain muut ottelut
Perjantaina pelataan myös Helsingissä, kun kuudennen sijansa sementoinut Seagulls kohtaa alavireisen Karhubasketin. Mikäli Kauhajoki haluaa säilyttää kakkossijansa, se vaatii joukkueelta selkeää tason nostoa. Kolmikko KTP Basket, Korihait ja Honka väijyy vaarallisen lähellä.
4 Loppuviikon ottelut
Lauantaina on edessä isoja pelejä ajatellen lopullisia sijoituksia. Seiskasijaa jahtaava Pyrintö kohtaa kello 14Kouvot, jolla pelissä ei enää panosta ole. Espoossa taistellaan isoista asioista kello 17, kun Korihait saapuu paikalle. I divisioonaan matkaava Kobrat haastaa Lahti Basketballin kello 18 ja samaan aikaan Bisons yrittää pitää yllä pientä saumaansa pudotuspeleihin Kataja Basketia vastaan.
5 Vilppaan historiavisa
Viime ennakossa kysyttiin, ketkä neljä ulkomaalaista pääsivät juhlimaan Vilppaan ensimmäistä mitalia keväällä 2017 Joonas Iisalon johdolla. Oikea vastaus on Juwan Staten, Desmond Williams, Alonzo Coleman ja Brandon Edwards.
Uusi kysymys kuuluu: ketkä Vilppaan vuoden 2017 hopeajoukkueesta ovat edelleen mukana Korisliigassa joko pelaajina tai valmennuksessa?
Korisliigaa KTP Basket-Vilpas Karhuvuoren Steveco Areenalla tänään kello 18:30. Ottelu on nähtävissä tuttuun tapaan suorana Ruudusta.


