Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on valmis syyskuussa alkavaan Korisliigaan sekä Mestarien liigan karsintoihin. Leikkauspöydälle joutuneen Aidan Hadawayn korvaaja on 201-senttinen De`Corian "D.J" Jeffries, joka pelasi viime kaudella Saksan ProA:ssa EPG Guardians Koblenzin riveissä.
26-vuotias D.J Jeffries ei ole Hadawayn tapaan enää rookie-pelaaja ja vuosi ammattilaisena Saksan kakkostasolla on aina hyvä juttu. Kokemusta Euroopan kentiltä löytyy ja Mississippin Olive Brachissä varttuneen Jeffriesin tarkoitus oli aloittaa yliopistoura perinteikkäässä Kentuckyn yliopistossa. Lopullinen osoite oli kuitenkin hyvätasoinen Memphis, jossa Jeffries pelasi kaksi kautta isoilla minuuteilla ja hyvillä tehoilla 10/5 entisen NBA-tähden Penny Hardawayn alaisuudessa.
Kaudelle 2021-2022 hän siirtyi lähemmäksi kotiseutuaan Mississippi Staten paitaan ja siellä minuutit kasvoivat kolmen kauden aikana entisestään. Parhaalla kaudellaan Jeffries tilastoi 8.8 pistettä ja 6.4 levypalloa reilussa 31 minuutissa. Kaikkiaan Jeffries ehti pelaamaan NCAA:n ykköstasolla 115 ottelua lähes kymmenen pisteen kesiarvolla ja suurimman osan otteluistaan aloitusviisikoissa. Yliopistoajan tähtihetket osuivat 23 pisteen iltaan Ole Mississippiä vastaan, 15 levypallon urakkaan Alabamaa vastaan ja kahdeksan syötön otteluun Tulanea vastaan. Tilille tuli myös viisi riistoa (Tennessee) ja viisi blokkia (Mississippi Stete).
Yliopistouran jälkeen Jeffries jatkoi pelaamista Raptors 905:n riveissä G-liigassa, mutta sai myöhemmin sopimuksen Saksan kakkostasolle Pro A:n EPG Guardians Koblenziin. Saksan Pro A:ssa iso laituri pelasi 31 ottelua tehoin 10.3/5.9/1.6 syöttöä. Keväällä 2023 Saksan kakkostasolle noussut Koblenz säilytti sarjapaikkansa 13 voitolla ja 21 tappiolla.
– D.J Jeffries on urheilullinen laituri, joka muokkautuu useaan eri rooliin molemmissa päissä kenttää ja tuo lisäksi lisävoimaa levypallopelaamiseen. Saamme joukkueeseen motivoituneen, fiksun ja Euroopasta jo kokemusta omaavan pelaajan, toteaa Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen.
Vilpas kaudella 2026-2027: 0 Karl Chavis, 1 Leland Walker, 2 Simeon Stefanovic, 3 D.J Jeffries, 4 Mikko Koivisto, 5 Benjamin Granström, 11 Patrik Taipale, 12 Mikael Aalto, 14 Sebastian Lindberg, 21 Riku Laine, 22 Eero Innamaa, 35 Aamos Laavainen, 53 Xavier DuSell.
Kuva: Mike Mattina / MSU Athletics


