Presidentin kynästä – taivaan ja maan väliltä

Vilppaan kotisivuilla voitte lukea jatkossa tarinaa Presidentin kynästä. Ajatus tällaisesta palstasta lähti pienen ryhmän toiveesta ja aiheet tulevat vaihtelemaan taivaan ja maan välillä. Eikä näitä tarinoita kannata pitää absoluuttisena totuuksina, ennemmin suomalaiseen korismaailmaan hurahtaneen kuusikymppisen miehen henkilökohtaisina mielipiteinä. Valitusoikeutta ei ole ja toivottavasti edes jotakuta kiinnostaa. Voi lukea, ei ole pakko. ***** Tämä palsta tulee…

Perusvarma Seagulls ei ollut yllätettävissä Kisahallissa

Korisliigan kuutonen Salon Vilpas pelasi Helsingin Kisahallissa ihan mukiin menevän pelin, mutta ok-esitys ei valitettavasti riitä Seagullsin tasoista joukkuetta vastaan. Helsinkiläiset varmistivat 100-91 (51-46) voitollaan runkosarjan ykköstilansa, mutta Vilppaalla riittää vielä jännitettävää. Runkosarjaa on jäljellä kolmen ottelun verran ja kahdella voitolla Vilpas nähdään ylemmässä loppusarjassa. Vilpas kohtaa viimeisissä peleissään Bisonsin, Lahden sekä Kobrat. Mieluisa uutinen…

Loppiaisen ilonaiheina jatkoaikavoitto ja yleisöennätys

Kello on lauantai-iltana 21:30 ja Salohallin ennätysyleisö (2411) syttyy valtavaan huutomyrskyyn. Kyle Loftonin kolmonen pomppaa raudan väärälle puolelle ja Vilpas voittaa kauden tärkeimmän pelinsä 112-110, kahden jatkoajan jälkeen. Tästä ei urheiluviihde enää voi parantua, mutta kuten päävalmentaja Jussi Savolainen totesi – olisi tämän voinut fiksumminkin hoitaa. Voitollaan Vilpas (10/8) vahvisti asemaansa kuuden parhaan joukossa, Kouvoille…

JJ Overton palaa parketille lauantaina täpötäydessä Salohallissa

Panokset ovat huipussaan lauantaina, kun Vilpas ja Kouvot iskevät yhteen taatusti täydessä Salohallissa. AND1-junioriturnauksen osanottajilla on vapaa pääsy poikkeuksellisesti kello 19:00 alkavaan otteluun ja yleisömäärä tulee varmasti alkamaan kakkosella. Illan ottelusta ei tule panosta puuttumaan, sillä molemmat joukkueet kaipaavat kipeästi täydennystä pistepussiinsa ja ottelun häviäjän tie ylempään jatkosarjaan vaikeutuu. Vilppaan kannattajille hyvä uutinen on, että…

BC Nokia oli odotetun kova Salohallissa

Vilppaan kotipelit eivät vaan ota kulkeakseen. Kauden viides kotitappio näki päivänvalon tiistaina, kun sarjakakkonen BC Nokia oli parempi 79-88 (35-44). Sarjataulukon kannalta kierros ei tuonut kuitenkaan muutoksia, sillä päivä ei paistanut Kymeenlaaksoonkaan. KTP Basket hävisi sarjajohtaja Seagullsille 101-88 ja Kouvot nousukuntoiselle Pyrinnölle kotonaan 74-80. Vilppaan isot pelit jatkuvat lauantaina, jolloin se kohtaa AND1-junioriturnuksen herkkupalana juuri…

Sarjakakkonen BC Nokia tiistaina Vilppaan vieraaksi

Välipäivinä mainioita otteita esittänyt Vilpas saa tiistaina vieraita Pirkanmaalta, kun Greg Gibson johdattaa BC Nokian Salohalliin kello 18:30. Vilpas on kahden ottelun voittoputkessa, sillä se kaatoi joulutauon päätteeksi Korihait kotonaan ja haki historiallisen vierasvoiton Joensuun Motonet Areenalta. BC Nokia on pelannut erinomaisen kauden ja keikkuu sunnuntaisesta Kouvot-tappiosta huolimatta sarjakakkosena 11 voitolla ja viidellä tappiolla. Vilppaan…