Pelaajauutiset
Salon Vilppaan Korisliigamiehistö saa mieluisaa kokoa korin alle, kun 207-senttinen Luukas Vaara liittyy salolaisryhmään 1 + 1 sopimuksella. Susijengin treeniryhmässä kahden vuoden ajan olleella sentterillä on menossa kiireinen kesä, sillä Santahaminassa varusmiespalvelustaan suorittava Vaara pelaa parhaillaan Susijengi Rising Stars -ryhmässä ja heinäkuun lopulla lahtelaiskasvatti lähtee Kiinan Universiadeihin. Kaksi viimeistä kauttaan Vaara on pelannut Ranskassa ja Saksassa.

Viime kaudella Vilpas pelasi kahdella isolla amerikkalaisella eikä se ollut ihanteellinen ratkaisu. Vaaran liittyminen joukkueeseen kotimaisena sentterinä varmistaa, että päävalmentaja Jussi Savolainen voi peluuttaa miehistöään paremmin omilla pelipaikoillaan.

– Tilanne on ihanteellinen, sillä nuoret Teemu Suokas ja Luukas Vaara tuovat uutta energiaa kokeneiden pelaajien rinnalle. Luukas oli heti alkukesästä ykkösoptiomme korin alle ja olen todella tyytyväinen, että saimme houkuteltua hänet Saloon. Luukas ei ole varmaan kovin tuttu pelaaja suurelle yleisölle, koska hän lähti jo nuorena miehenä ulkomaille. Hän on pitkä ja hyvin liikkuva sentteri, jolla on tosi iso syliväli. Sain tutustua Luukakseen paremmin viime kesän maajoukkueleirityksessä ja vaikka hänellä on vielä paljon työtä edessä, nuoren miehen työmoraali on huippuluokkaa. Kaikesta paistaa halu kehittyä, kertoo Vilppaan valmennusryhmästä Teemu Rannikko.

22-vuotiaalla Vaaralla on yleisurheilutaustaa etenkin korkeushypyn puolelta ja siirtyminen koripallon pariin tapahtui normaalia myöhempään. Ura korisparketilla alkoi Lahdessa kaudella 2018-2019 ja kaksi seuraavaa kautta mies pelasi I divisioonaa Pussihukissa (11.7/7.2) ja HBA-Märskyssä (8.3/4.7). Kesällä 2021 Vaara sai tarjouksen SIG Strasbourgin päävalmentaja Lassi Tuovilta ja siirtyi Etelä-Ranskaan. Kausi oli loukkaantumisten sävyttämä ja viime kaudeksi sentteri vaihtoi Saksan kakkostasolle Phoenix Hagenin paitaan, jossa peliaika jäi kuitenkin vähäiseksi. Debyyttinsä Susijengissä Vaara teki kesällä 2021 ja hän aloitti huhtikuussa varusmiespalveluksensa Santahaminassa.

– Luukas saa jälleen hyvän treenikesän Susijengin kanssa ja pääsee armeijasta syyskuussa. Mielestäni joukkue on juuri sen näköinen mitä haluttiin ja odotukset ensi kautta ajatelleen ovat mielenkiintoiset, toteaa Rannikko.

Vilppaan pelaajasopimukset kaudelle 2023-2024: Teemu Suokas, DeAndre Dishman, Mikko Koivisto, Juho Nenonen, Onni Mäkynen, Tavon King, Tuukka Juntunen, Riku Laine, Djimon Henson, Luukas Vaara.