Lauantaina paita kattoon ja sarjakärjen kaatoon

Lauantai on Salohallissa juhlapäivä. Sarjakärki Helsinki Seagullsin kohtaaminen on aina juhlan paikka, mutta varsinaiset juhlallisuudet nähdään jo ennen aloitusheittoa, kun Ilpo Jalosen pelipaita numero 8 nostetaan Salohallin kunniapaikalle. Pudotuspelien kotiedun varmistaneella Vilppaalla on vielä mahdollisuudet kolmossijaankin, mutta edellytys sille on voitto helsinkiläisistä. Vilpas päättää jatkosarjan ensi keskiviikkona Kauhajoella ja sen jälkeen viimeistään tiedetään, milloin ja…

Vilppaalla mahdollisuus varmistaa kotietu keskiviikkona

Vilpas kohtaa keskiviikkona toistamiseen Loimaan Bisonsin ja panoksena on kotietu reilun viikon päästä käynnistyviin pudotuspeleihin. Se toteutuu, mikäli Loimaalta irtoaa vierasvoitto. Joukkueet kohtasivat viimeksi lauantaina ja Bisons jäi Salohallissa täydelliseksi statistiksi kotijoukkueen vyöryessä 38 pisteen murskavoittoon lukemin 102-64. Siihen on enää turha tuijottaa, sillä viime vierailulla Loimaan liikuntahallille Vilpas otti kuokkaan 26 pisteellä. Kovia ovat…

Jeremiah Wood ja Loimaan Bisons lauantaina Salohalliin

Lauantai on pitkästä aikaa GAMEDAY Salohallissa. Vilpas on esiintynyt viimeksi kotiyleisölle 12. helmikuuta, jolloin se kaatoi sarjakakkosen Karhubasketin 80-73. Naisten päivänä vastaan asettuu todellisessa neljän pisteen pelissä Loimaan Bisons ja kisa pudotuspelien kotiedusta jatkuu kiivaana. Illan mielenkiintoisin vieras on tietysti Jeremiah Wood. Vilppaassa keväällä 2021 pantteria nostellut ”Wood-Baby” on palkittu kahdesti kuukauden pelaajana tällä kaudella.…

Vilpas pääsee Wintterin avajaisiin keskiviikkona

Keskiviikko on historiallinen päivä Uudessakaupungissa, kun Korihait pääsee ensimmäistä kertaa pelaamaan uuteen monitoimijatalo Wintteriin. Se saa vieraaksi juhlaotteluunsa Salon Vilppaan ja ottelu kuuluu sarjaan isot pelit. Molemmat joukkueet taistelevat tiukasti pudotuspelien kotiedusta. Vilpas (14/13) on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä, Korihait (14/14) viidentenä. Monitoimijatalo Wintteri on hulppea kokonaisuus aivan Pohitullin palloiluhallin vieressä. Pinta-alaa rakennuksessa on reilut…

Vilpas perjantaina kohti itärajaa

Kahden ja puolen viikon mittainen maajoukkuetauko on takana ja vihdoin päästään takaisin Korisliigan makuun. Vilppaan loppukausi alkaa pisimmällä mahdollisella matkalla, kun joukkue starttaa perjantaiaamulla kohti Joensuuta. Samalla se aloittaa tiiviin otteluputken, jossa vajaan kolmen viikon aikana salolaiset nähdään parketilla kuusi kertaa. Kun siihen lisätään pikavauhdilla alkavat pudotuspelit, vapaa-ajan ongelmia ei ole näkyvissä. Vilpas pitää hallussaan…

Sarjakakkonen keskiviikkona Salohalliin

Sarjataulukon nelosena oleva Vilpas (13/12) jatkaa ylempää jatkosarjaa keskiviikkona, kun se kohtaa sarjakakkosen Kauhajoen Karhubasketin (18/8) kolmatta kertaa tällä kaudella. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat menneet kauhajokisille, joten nyt olisi aika korjata tilanne. Keskiviikkona pelataan kaikkiaan viisi liigapeliä ja FIBA-tauolle päästään perjantaisen Kouvot-Pyrintö -pelin jälkeen. Karhubasket on ollut tälläkin kaudella vaikea vastus Vilppaalle. Taas kerran, voisi…

Vilpas kohtaa lauantaina Seagullsin ilman Samu Adleria

Vilppaan pelitauko venähti pitemmäksi, mitä oli suunniteltu. Edellisen kerran salolaiset nähtiin parketilla kymmenen päivää sitten, koska viime lauantain ottelu Loimaan Bisonsia vastaan jouduttiin siirtämään liikuntahallin parketin vuoksi. Uusi pelipäivä Loimaalla on 12. maaliskuuta. Lauantaina Vilpas lähtee haastamaan Korisliigan selkeästi parasta joukkuetta ilman hienoa tulokaskautta pelaavaa Samu Adleria. 17-vuotias takamies pelaa parhaillaan Saksan Ulmissa Euroliigan Next…

Jatkuvatko Vilppaan trillerit keskiviikkona?

Korisliigan nelonen Vilpas (13/10) kohtaa keskiviikkona Salohallissa viidentenä olevan Uudenkaupungin Korihait (12/11) ylemmän jatkosarjan kakkoskierroksella. Vilppaalla on makoisat muistot lauantailta, jolloin se kaatoi hurjan päätösjakson ansiosta Kataja Basketin 80-78. Jatkuvatko loppuhetkien trillerit tälläkin kertaa? Se nähdään Salohallissa kello 18:30. Vilppaan viisi viimeistä ottelua ovat vaatineet herkimmiltä katsojilta nitroja, sillä vain runkosarjan päätös BC Nokiaa vastaan…

Raiquan Clark mukana lauantaina Katajaa vastaan

Vilpas avaa Korisliigan ylemmän jatkosarjan lauantaina Joensuun Kataja Basketia vastaan. Kotijoukkueen yllä leijuu paljon arvoituksellisia pilviä, sillä joukkueessa on riehunut viime päivinä flunssa-aalto. Torstaina Suomeen saapuneen Raiquan Clarkin pelilupa on kunnossa ja laituri nähdään parketilla. Vilpas (12/10) aloittaa jatkosarjan sijalta neljä ja Kataja (15/7) lähtee jatkopeleihin kakkosruudusta. Salohallin vierailut eivät ole olleet itäsuomalaisille helppoja, sillä…

Vilppaan runkosarja päättyy lauantaina Nokian uudelle Areenalle

Korisliigan runkosarjan päätöskierros pelataan lauantaina kuudella paikkakunnalla samaan aikaan ja Vilppaan tie vie ensimmäistä kertaa Nokian uuteen ja komeaan AGCO Power Areenaan. Vilpas karisti suurimmat paineet niskastaan keskiviikkona, kun Pyrintö kaatui Salohallissa neljällä pisteellä. Lauantaina panos on enää sarjapisteissä ja lopullisessa runkosarjan sijoituksessa. Voitolla Vilpas varmistaa neljännen sijan, tappiolla sijoitus voi pudota vaikka kuudenneksi. Helpotus…