Niko Kallioniemi Vilppaan toiminnanjohtajaksi

Salon Vilppaan toimistolla on hiottu kesän aikana kuvioita uusiksi, kun seuran myyntipäällikkönä viime kaudella toiminut Niko Kallioniemi aloittaa työt Vilppaan toiminnanjohtajana. Viimeiset kolme vuotta, ensin päävalmentajana ja sen jälkeen toiminnanjohtajana työskennellyt Sami Toiviainen siirtyy uusien haasteiden pariin Lahteen. Salon Vilpas Koripallo ry haluaa osoittaa syvimmät kiitokset Sami Toiviaiselle hänen ajastaan punavalkoisissa. Kolmivuotisen pestinsä aikana Toiviainen…

Hanhivaara-turnaus huipentaa Vilppaan harjoituskauden

Korisliiga-kauteen valmistautuva Salon Vilpas aloitti kuluneella viikolla joukkueharjoitukset kotimaisten pelaajien osalta. Ensi viikolla Salon katukuvassa voi bongata myös uusia kasvoja, kun Kiinan Universiadeista palanneet Luukas Vaara ja Teemu Suokas asettuvat uuteen kotikaupunkiinsa. Vilppaan amerikkalaiskvartetti saapuu pohjolaan viimeistään syyskuun alussa. Ennen Korisliiga-kauden alkua Vilppaan kalenteriin on merkitty kolme harjoitusottelua, joista ensimmäinen pelataan tiistaina 12. syyskuuta BC…

Nuoret miehet Poutiainen ja Rönnholm täydentävät Vilppaan liigajoukkueen

Salon Vilppaan kokoonpano on valmis 30. syyskuuta starttaavaan Korisliigaan. Jussi Savolaisen miehistö koostuu 13 pelaajasta ja viimeiset palaset ovat jo viime kaudella Vilppaassa liigatuulia haistellut Patrik Poutiainen (21) sekä Helsinki Seagullsista siirtyvä Thomas Rönnholm (19). 195-senttisen Rönnholmin sopimus on kaksivuotinen ja molemmat laiturit pelaavat myös I divisioonaa PeU Basketissa yhdessä Onni Mäkysen ja Tuukka Juntusen…

Tyree Eady täydentää Vilppaan jenkkikvartetin

Korisliigaan valmistautuvan Salon Vilppaan neljäs ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen Tyree Eady, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta. 23-vuotias Eady pelasi neljä vuotta North Dakota Staten yliopistossa ja muutti viimeiseksi kaudeksi North Texasin paitaan. Eadyn lisäksi Vilppaan muut ulkomaanavut ovat Tavon King (180), DeAndre Dishman (198) sekä Djimon Henson (194) ja uusina kotimaisina niminä salolaisryhmässä nähdään Kauhajoelta tullut Teemu…

207-senttinen Luukas Vaara Vilppaan korin alle

Salon Vilppaan Korisliigamiehistö saa mieluisaa kokoa korin alle, kun 207-senttinen Luukas Vaara liittyy salolaisryhmään 1 + 1 sopimuksella. Susijengin treeniryhmässä kahden vuoden ajan olleella sentterillä on menossa kiireinen kesä, sillä Santahaminassa varusmiespalvelustaan suorittava Vaara pelaa parhaillaan Susijengi Rising Stars -ryhmässä ja heinäkuun lopulla lahtelaiskasvatti lähtee Kiinan Universiadeihin. Kaksi viimeistä kauttaan Vaara on pelannut Ranskassa ja…

Korintekovoimainen Djimon Henson siirtyy Georgiasta Vilppaaseen

Vilppaan kolmas ulkomaalaisvahvistus tulevalle kaudelle on 193-senttinen Djimon Henson. Heittävän takamiehen paikalla viihtyvä Henson pelasi kaksi viimeistä kautta Georgian Superliigassa ja on tuore tuplamestari TSU Tbilisin riveistä. 25-vuotias Henson valittiin kauden päätteeksi finaalien ja koko Superliigan parhaaksi pelaajaksi. Aiempien kausien perusteella Vilpas on saamassa Hensonista melkoisen korintekijän. Indianapolisin mies pelasi neljä kautta Morehead Staten yliopistossa…

Teemu Suokas siirtyy Kauhajoelta Vilppaan paitaan

Korisliigan Salon Vilpas on solminut vuoden mittaisen sopimuksen takamies Teemu Suokkaan (22) kanssa. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Suokas pelasi puolitoista vuotta USA:ssa Ball Staten yliopistossa ennen siirtymistään Kauhajoen Karhubasketiin, jonka paidassa 188-senttinen takamies saavutti SM-kultaa ja hopeaa. 44 nuorten maaottelua pelannut Suokas pelasi nuoruusvuodet I divisioonaa HBA-Märskyssä ollen joukkueen paras pistemies (12.1) ennen siirtymistä USA:n yliopistosarjaan,…

Viikinkisarvet jäävät historiaan – Vilppaan koripallossa koittaa uusi aika

Salon Vilpas koripallo ry:n uudistettu brändi julkistettiin tänään Vilppaan YouTube-kanavalla pidetyssä lanseerauslähetyksessä. Seuran uudistetun ilmeen lisäksi yksi suurimmista muutoksista liittyy miesten edustusjoukkueen nimeen, kun vuodesta 1996 käytössä ollut ’Vikings’ nimitys poistuu käytöstä. Edustusjoukkue tunnetaan jatkossa perinteitä kunnioittaen Vilppaana. Salon Vilppaan brändiuudistusprojekti käynnistettiin kesällä 2022 ja sitä toteuttamaan valikoitui muun muassa vahvojen brändien rakentamisesta ja urheilutietämyksestään…

Härkämäinen DeAndre Dishman Vilppaan korin alle

Jokaisella salolaisella korisfanilla on varmasti tuoreessa muistissa Mr. Jeremiah Woodin edesottamukset Vilpas-paidassa. Jos Vilppaan uusimman hankinnan, 198-senttisen ja 110-kiloisen DeAndre Dishmanin kohdalla merkit pitävät paikkansa, tulee hän sujahtamaan Woodin jättämään mantteliin täydellisesti. Teemu Rannikon toimesta jo ”Baby Woodiksi” ristitty Dishman saapuu Saloon Middle Tennessee Staten yliopistosta. Dishman sai ensikosketuksensa koripalloon kotikaupungissaan Lexingtonissa, Kentuckyssa. Vaikka paikkakunnalla…

Liukas Tavon King Vilppaan pelintekijäksi

Britit saivat uuden kuninkaansa 10. syyskuuta, kun Charles III kruunattiin kuningatar Elisabetin kuoltua kuningaskunnan johtoon St Jamesin palatsissa juhlallisin menoin. Myös Korisliigan Vilpas palaa 42 vuoden jälkeen takaisin kuningasaikaan, sillä salolaisten pelinjohdosta vastaa tulevalla kaudella 180-senttinen Tavon King. Edellinen ”nimellinen” kuningas Salossa nähtiin divarikaudella 1980-1981, jolloin Albert King pelasi Vilppaan viininpunaisessa pelipaidassa, mutta on seurassa…